torstai 21. helmikuuta 2013

 

Lauletaanpas valitusvirsikirjasta seuraavaksi…

 

Viime aikojen harjoittelua...


Viikko on vierähtänyt yli puolivälin ja treenaamista on täytynyt rahtusen keventää. Viime viikolla sääri ja polvi aloittivat sangen raastavan valitusvirtensä eikä yhtäjaksoinen treenaaminen tuota uikutusta ainakaan vaientanut. Nyt olen pyrkinyt pitämään hyppysellisen taukoa treeneistä, jotta jalan kipu hellittäisi ja ulina taukoaisi. Näin on onneksi myös tapahtunut.

Tässä fyysisen kivun ja henkisen korvakauheuden pilvessä on myös hopeareunuksensa. Perheelle on riittänyt aikaa paremmin ja kaikenlaisia rasteja on saanut hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Jälleen kerran huomasinkin, että on se vain mukavaa jättää ajatukset tavoitteellisesta urheilusta välillä muille ja keskittyä itse ns. normaaliin elämään. Mikä sitten on normaalia itse kullekin, niin oma minuuttiaikataulutettu elämäni ei ainakaan sieltä helpoimmasta päästä ole. Urheilun kanssa samasta ajasta tappelevat perhe sekä työ ja nuo nyt vain yksinkertaisesti ovat merkitykseltään tärkeämpiä sekä suurempia. Kyllähän tässä perheellisenä antaa melkoisen etumatkan niille juoksijoille, joiden ei tarvitse kuin huolehtia itsensä sohvalta ylös. Näillä toki mennään ja katsotaan mihin asti rahkeet riittävät näillä panostuksilla. Onneksi juoksemisessa on se hyvä puolensa, että siinä voi tuottaa pettymyksen vain itselleen toisin kuin joukkueurheilussa. Kolikolla on molemmat puolensa ja yksi taisi äsken olla lukevinaan laimeahkoa selittelyä, mutta joku toinen saattoi puolestaan tavailla kylmäntylyä faktaa.

Joukkueurheilua onkin tiedossa tulevana viikonloppuna, jolloin olisi tiedossa ensimmäinen täyden kentän matsini FC Jukolan kanssa ja odotan sitä enemmän kuin tohkeissani. On mukava nähdä, että minkä tasoisia joukkueita vastaan sitä kesällä saa pelata. Luvassa on varmasti huikean vauhdikasta alasarjafutista tai kenties jotain aivan muuta, joten kaikki paikalle yhteispinta-alaltaan Suomen suurimpaan yleisurheilu-, palloilu- ja monitoimihalliin lauantaina klo 16.30. Halukkaat voivat toki kömpiä Botniahalliin jo paria tuntia aikaisemmin, sillä saimme hankittua esiotteluumme pari liigaseuraa; VPS:n ja Jaron.

Tällaista tällä kertaa. Tekosyitä, kipuja, tosisyitä, kutsuja.

torstai 14. helmikuuta 2013


Kävelyä, karkkia ja kuvitelmaa


Taas olemme viikon lähempänä päämäärää ja maisemaakin on vaihdettu joitain kilometrejä tuona aikana. Varmasti paljon enemmänkin saisi olla kipitettynä, mutta nämä suoritukset lähentelevät tämän perheellisen maksimia.

Viime viikolla tuli juostua eri nopeuksilla ja tämän huomasin toimivan todella hyvin. Lenkkeilystäkin tuli paljon miellyttävämpää, kun joka lenkki ei kulkenutkaan samalla puuduttavalla tahdilla. Keskiviikon 8-kilometrinen haastavassa maastossa tuntui jopa yllättävän helpolta, vaikka keskivauhti oli 4.10 min/km. Torstaina sitten kirmailin sählyn alkulämmöksi eripituisia matkoja porrastaen ja aina samassa suhteessa juosten sekä kävellen. Vetojen pituudet eivät pisimmilläänkään olleet kuin 400 metriä, mutta pitkästä aikaa teki hyvää keskittyä erityisesti juoksun tekniseen puoleen, joka normaalilla lenkillä usein jää turhan vähäiseksi.

Perjantaina oli vuorossa tavallinen PK-lenkki, jonka päälle jälkiruoaksi 4 x 200 metrin mäkivedot uusilla "melkein" juoksutrikoiksi määriteltävillä kangaspaloilla. Valitettavasti emme onnistuneet saamaan kuvia näistä housuista emmekä voi odottaa niitä otoksia tulevaisuudessakaan, sillä ne ovat, jos nyt eivät aivan säädyttömät sekä siveettömät, niin vähintäänkin hyvän maun vastaiset. Housuista kyllä jäi erittäinkin positiiviset fiilikset, mitä siis juoksemiseen tulee, mutta nyt kyllä saa unohtaa päivälenkit vähänkin taajamaa muistuttavissa asutuskeskuksissa ja keskittyä lähinnä yöllisiin lenkkeilyihin metsän siimeksessä =)

Sunnuntaina sitten köpöttelin 23½ kilometriä ja jos tämä olisi tapahtunut muutamaa tuntia myöhemmin, niin PK-lenkki olisi saattanut vaihtua maksimikestävyyslenkiksi. Tämä kaikki johtuu siitä, että juoksureitiltäni bongattiin susi ja tuo metsien tappajavaistoinen kestävyyskone voisi olla kirittäjänä omaa luokkaansa. Muuten tuo sunnuntainen tavallinen PK-vauhtinen lenkki tuntui hyvinkin helpolta noiden kovien vetojen jälkeen.


Muutamaa tuntia aikasemmin tuli juostua juurikin samassa kohdassa

Intervallityyppisesti jaksotetuilla lenkeillä saadaan juoksuun vauhtia, jota muuten ei jaksaisi pitää yhtäjaksoisesti yllä. Tällä tavalla viimeisistäkin kilometreistä lenkillä saa enemmän irti ja silti lenkkien pituuksia on mahdollista jopa pidentää. On päiviä, jolloin ns. normaali vauhtikin tuntuu raskaalle ja tällöin kannattaa ehdottomasti muuttaa eteneminen hetkiseksi pelkäksi kävelyksi, sillä tämän jälkeen matkanteko tuntuu taas mukavammalle ja kevyemmälle.

Ravintopuolelta jysähtää sellainen uutispommi, että karkkilakkoni on pitänyt. Tätä veret seisauttavaa shokkia seuraa pienimuotoinen mielikuvarakennelma. Kuvittele palloilija, jolla on (harha)kuvitelma ja unelma kovasta kestävyysharjoittelusta. Hän verhoutuu säädyttömiin juoksutrikoisiin saadakseen kiinni edessään pakenevan sydänmuotoisen suklaarasian suden samanaikaisesti uhitellessa kipittäjän kintereillä. Sellaista on Kujanjuoksu.

Muistakaa ystäviänne ja olkaa ystävällisiä toisillenne sekä itsellenne.


tiistai 5. helmikuuta 2013

 

Monilajitreenaamista


Nyt ollaan ratsastettu vaihteeksi sillä paremmalla aallonpuolikkaalla ja viimeisen viikon aikana on tullut juostua noin 70 kilometriä. Tämän lisäksi olen kipitellyt erikokoisten pallojen perässä seitsemän kertaa ja liikunnallisten viikkotuntien mittari pysähtyi neljääntoista. Kuntokin alkaa hiljalleen nousemaan ja lenkeillä näkee jonkinmoisia valonpilkahduksiakin vaihteluksi normaalille mattamustalle.


Sunnuntaina juoksentelin 20 kilometriä, joista ensimmäiset 12 km PK1 (noin 4.50/km) ja loput kahdeksan PK2 (noin 4.25/km). Viime vuonna näihin aikoihin vauhdit olivat huomattavasti alhaisemmat, joten ehkäpä tästä voisi tulla jotakin. Tosin tuo tavoiteltu neljän minuutin kilometrivauhti tuntuu silti aika hirvittävän kaukaiselle, varsinkin kun sitä täytyisi pitää yllä yhtäjaksoisesti 42 km ja risat.


Eilen kävin ensiksi toteamassa Kiiston treeneissä vieraillessani, että kerrankin olen tehnyt fiksun päätöksen siinä, etten ole tehnyt pelaajasopimusta ylemmille tasoille. Nyt on taas tavallaan tullut jalkapallosta ns. mitta täyteen. Pallon perässä on mukava juosta, kunhan sitä on kohtuudella ja tämänhetkinen pari viikkokertaa tuntuisi olevan juuri nyt liikaa, jotta oma mielenkiintoni pysyisi korkealla lajia kohtaan. Joten nyt otan pienen tauon/harvennuksen jalkapallosta, vaikka uusi alasarjatouhu onkin kieltämättä varsin kiinnostavaa kaikessa uutuuden viehätyksessään ja jopa omituisuudessaan. Vitosdivarin nousijajoukkueessa on samaan aikaan hauskaa ja huikean hämmentävääkin, kun FC Jukolan alasarjakonkarit tekevät juttuja omalla tavallaan.


Eilisten jalkapallotreenien jälkeen kävin illansuussa lönköttelemässä Mikan kanssa puolisentoista tuntia (15km), jolla sain vähän palauteltua sunnuntain "raskaamman" lenkin aiheuttamia jumeja kropassa. Kahteen päivään tuli siis juostua noin 35 kilometriä ja se pisti ajattelemaan niiden kavereiden kovuutta, jotka jaksavat vetää 20 kilometrin lenkkejä päivittäin. Hattua täytyy nostaa ja samalla kenties kehottaa tutkituttamaan heidän oma hatun alapuolinen alueensa ;)


Mikan kanssa pohdittiin lenkin aikana, että on kyllä todella mahtavaa, että on ikänsä harrastanut monia eri lajeja. Nytkin huomaan, että päivästä toiseen yhtä ja samaa lajia harrastamalla mielenkiintoni ottaa kovia kolhuja yllättävänkin nopeasti. Nuorempana "täytyi" päättää, että mitä lajia sitä rupeaa harrastamaan ns. tosissaan, niin kävin silti säännöllisesti pelailemassa monia muitakin lajeja. Välillä sain toki huomata, ettei tämä ollut aina kaikkien mieleen, mutta onneksi pidin pääni. Nyt saa mukavaa vaihtelua, kun pystyy vaihtelemaan vaikka päivittäin lajista toiseen ja silti saada laadukkaita treenejä tutuissa sekä yllättävänkin tasokkaissa joukkueissa.


Nykytrendinä tuntuu olevan, että yhä nuorempien täytyisi tehdä päätöksiä lajivalinnan suhteen ja alkaa panostamaan vain yhteen lajiin. Itse olen asiasta käytännössä täysin eri mieltä. Olen saanut monista eri lajeista ennen kaikkea runsaasti hyviä ystäviä ja tämä on loppupeleissä terveyden ohella se tärkein asia, mitä eri lajit ja urheilu ylipäätään ovat minulle antaneet.


Ajatellaanpa vaikka 12-vuotiaiden jalkapallojoukkuetta, niin korkeintaan muutama kahdestakymmenestä jatkaa harrastusta aikuisiälle. Ja noista jäljelle jäävistä muutamista vain häviävän pieni murto-osa saa joskus rahaa pelaamisestaan. Itse uskon, että parhaimmillani olisin päässyt pelaamaan vaikkapa muutaman pelin Veikkausliigassa. En silti ole katunut päivääkään, että olen pelannut ja harrastanut eri lajeja puolitosissani. Ystävät, kokemukset ja laaja lajikirjo ovat varmasti antaneet enemmän kuin, mitä olisin saanut satsaamalla nuoruudesta lähtien ainoastaan yhteen lajiin. Aivan maailman huipulle tähtäävien on toki valintansa jossain vaiheessa tehtävä, mutta he ovatkin pieni murto-osa urheilevasta kokonaisuudesta ja huipuistakin löytyy lajivalintansa myöhemmin tehneitä.


Monta on enemmän kuin yksi ja monipuolisuus on hyödyllistä. Pakotettaessa lapsia valitsemaan ainoastaan yksi laji tehdään karhunpalvelus suurelle joukolle tenavia sekä yhteiskunnalle. Yhden lajin harrastajat lopettavat liikunnan kokonaan helpommin kuin monipuolisemmin liikkuvat. Lajikirjon ja -kokeilun ollessa laajempi, niin siitä voi helpommin valita sen oman tai omat lajinsa, joita voi harrastaa läpi elämän. Lajeja voi vaihtaa, mutta tärkeintä on liikkua. Vierivä kivi ei sammaloidu, vaikka ei sammalessakaan mitään vikaa ole. Leponeuvojani on aina kehunut vuolain sanoin tuuhean sammalikon tarjoamaa herkullisen levollista nautintoa ja rauhaa. Sammalikko saa kuulemma sielunkin soimaan.


Älä tyydy yhteen, sillä tarjolla on enemmänkin. Älä valitse vain yhtä, vaikka valinta onkin sinun. Anna itsestäsi laajemmalle, niin saat takaisin runsain verroin enemmän.