tiistai 21. toukokuuta 2013



Riikan reissu (reisilleen)

Reissusta on palattu ja olotila ei nyt mikään järin huikea ole. Riika näytti taas parhaita puoliansa lomanvieton kannalta, mutta varsinkin juoksenteluun sää oli aivan mahdoton. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta enkä usko valehtelevani kovinkaan paljon, jos sanon lämpötilan olleen varmaankin +30°C. Ihmisiä tipahteli pitkin matkaa ja ambulanssit kuljettelivat yhtenään uupuneita matkantekijöitä sairaalaan. Juomapisteet oli tällä kertaa ainakin oman kokemukseni mukaan hyvin hoidossa, mutta vilvoittavia "suihkuja" olisi saanut kyllä olla huomattavasti enemmän. Käsittämättömän kovia ovat ne ihmiset, jotka tuolla kelillä maaliin selvisivät. Hattua nostan ja suuresti arvostan!
 

Joku ei taida kuulua kuvaan =)


Mutta sitten on näitä kavereita, jotka ei loppuun asti pystynyt taivaltamaan. Ja minähän kuulun siihen joukkoon. Luovuttamisen lordi, pettymyksen paroni, keskeyttämisen kuningas, yksinkertaisesti luuseri. Nämä tunteet ovat päällimmäisenä mielessä, vaikka eipä tuo rikkinäinen jalka taivaltamista ainakaan helpottanut tuossa paahteessa. Lauantaina kokeilin juoksemista ensimmäisen kerran lähes viikkoon ja joka askeleella tuntui kuin raastinraudalla hermopäitä hellittäisiin. Päätin kuitenkin mennä lähtöviivalle, vaikka loppu saattaisikin olla edessä saman tien.

Lähtönumero oli aikaisen ilmoittautumisen sekä tavoiteajan vuoksi niinkin pieni kuin 70 ja tämän johdosta löysin lähtöviivalla itseni tummien miesten vierestä. Jotenkin tuli semmoinen olo, että nyt taidetaan painia pikkuisen eri painoluokassa niiden kavereiden kanssa. Näinhän se toki onkin, sekä kirjaimellisesti että juoksuvauhdillisesti. Kaverit karkasivat heti lähtöpamauksen kuultuaan horisonttiin, mutta oma horisonttini pysytteli sen jälkeenkin mustana kuin pimein yö. Missään ei näkynyt majakkamaisia pelastavia valonpilkahduksia, vaan purjehdin säkkipimeässä henkisten sekä fyysisten karikoiden ahdistellessa.

Jalka ei tosiaan ollut ihan parhaassa tikissä ja tämän johdosta jouduin muuttamaan juoksutyyliäni enemmänkin kantapäävoittoiseksi. Tämä pakollinen tekniikkamuutos toi kisaan taas oman mausteensa ja juoksemisesta tuli varsinkin reisille melkoinen koettelemus. Jo ensimmäisen kympin aikana tein henkisesti varmastikin väärän päätöksen ja annoin itselleni luvan luovuttaa puolimatkan jälkeen, mikäli jalka ei turru siihen mennessä. Olisin tyytynyt vähempäänkin kuin pinkfloydmaiseen “miellyttävästi turtaan”, mutta en tavoittanut edes siedettävää tunnetta hammasta purressani ja kauheaa hellettä vastaan taistellessani.
 

Maratonin jälkeen otettu kuva kertoo karua kieltään nilkan kunnosta

 
Jalan piikkiin ei silti voi kaikkea laittaa, vaan huonossa lopputuloksessa osasyynsä oli myös liian innokkaalla alkuvauhdilla. Ensimmäinen kymppi kulki melkeinpä järjestään alle neljän minuutin kilometrivauhtia ja syke paineli aivan liian korkealla. Puolikkaan täyttyessä olin himmaillut vauhtia pikkaisen ja puolikas menikin juuri tavoiteajan mukaan 1.26. Tässä vaiheessa peli oli kuitenkin jo menetetty; sekä henkisesti että fyysisesti. En kehdannut jättäytyä radalta suuren yleisön edessä ja olinkin lönkötellyt 27 km täyteen, kunnes löysin sopivan kohdan siirtyäkseni takavasemmalle. Mietin vielä tuossakin kohdassa, että jospa nyt vain vauhtia himmaamalla antaisin mennä loppuun saakka, mutta uskon tehneeni oikean päätöksen. Nyt ainakin sain hyvän treenin ja pystyn aloittamaan uuden harjoittelun seuraavaa haastetta varten kenties jo viikon kuluttua.
 
Mitä tästä puolesta vuodesta sitten jäi käteen? Jaa-a.. Projekti lähti hyvin käyntiin, mutta loppua kohden vastoinkäymisiä rupesi pulpahtelemaan turhankin tiiviiseen tahtiin. Elämäntilannekaan ei varmaankaan aivan paras mahdollinen perheenlisäyksen vuoksi ollut, mutta paremmalla asioiden järjestämisellä tuo seikka ei olisi vaikuttanut näin paljon liikkumiseen. Monesti tuli jäätyä kotia väsymykseenkin vedoten, vaikka silloin olisi sitten voinut tehdä lyhyemmän lenkin. Nämä ovat tekosyitä, jotka näkyvät lopputuloksessa karulla tavalla. Niitä tekosyitähän löytyy, mutta niistä olisi päästävä eroon, mikäli tavoitteet toteutuisivat vielä tämän vuoden aikana.

Alkuun taisin sanoa kokeilevani treenaamista lailla oikeiden maratoonareiden ja nyt nuo niin toiveikkaan uhmakkaat sanat saavat lähinnä huvittuneen hymyn huulille. Eiköhän tämä nyt ole monelle tullut aika selväksi, että tyylini on ja tullee olemaan melkoista pomppimista paikasta toiseen huolimatta siitä, että laatisinkin suuria suunnitelmia pidemmälle aikavälille. Koko ajan pitää tapahtua jotakin, muuten tämä ei ole minun elämääni. Ei se varmasti ole paras lähtökohta maratonille, mutta onhan tuollakin nyt jonnekin asti päästy. Tällä kertaa jopa 27 kilometriin :o
 
Kujanjuoksija vaikenee nyt ainakin hetkiseksi, mutta uudet haasteet ovat jo oven takana. Ehkä palaamme estradille näiden uusien juttujen osalta, ehkä emme. Suurkiitokset kaikille lukijoille, nyt koneet kiinni ja lenkille!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Pätsi, pelko & paisunta

Johan on lämmintä. Mittari näyttää +29 °C ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Tarjolla ei siis ole ihan sitä parasta juoksentelukeliä. Herätyskello on viritelty pirisemään jo kuudelta aamulla ja aamupalat tilattu suoraan huoneeseen. Nestettä on tullut litkittyä sen verran paljon, että pian eivät taida kireimmät juoksupaidat mahtua päälle. Tämän viikon juoksukilometrit näyttävät samaa kuin suositeltava tulos sunnuntaiaamuisessa puhallustestissä eli puhdasta nollaa, mutta illan mittaan olisi tarkoitus uskaltautua kokeilemaan lenkkareita kaukaisissa alapäissäni ensi kertaa sitten loukkaantumisen jälkeen.

Pelottaa.

Tätähän tämä urheilu toki pahimmillaan on, pitäisi vain osata suhtautua asiaan oikealla tavalla. Treenaat puoli vuotta ja yksi väärä valinta kaataa haaveet pahemmin kuin Jore Marjaranta venyttää vokaaleita hittibiisissään. No eipä tämä nyt muutenkaan tosin ihan oppikirjojen mukaan ole mennyt, joten jalan jotenkin ihmeellisesti kestäessä rääkin, niin ennätyksen saavuttamiseksi olisi silti valtavasti tekemistä. Ennätys taitaa olla jopa mahdoton haave, mutta se asia on selvillä viimeistään huomiseen puoleenpäivään mennessä. Mikäli koet kiinnostusta, tarvetta, viehtymystä tai taipumusta etäväijyntään, niin se onnistuu linkkiä räpläämällä eikä palvelu vaadi muuta kuin nimen.


http://www.uzmundrini.lv/en/ mahdollinen startti tapahtuu aamusta puoli yhdeksän aikaan.

Huomenna sitten kujanjuoksu tulee tämän tiensä päähän. Nyt se näyttää umpikujalta, mutta ehkäpä siellä sittenkin on reitti auki…



Eipä tuo aivan terveelle vielä näytä eikä tunnu..



Ruutupaitojen juoksuosastoa kolmin kappalein. Yhteenlasketulta painoltaan kuvasta luulisi löytyvän maratoonareita neljä kappaletta! :) 


Lenkkiin valmistavalla lounaalla. Vaikea arvata mikä noista kolmesta on kujanjuoksijan "ruoka" :)




tiistai 14. toukokuuta 2013


Ei mene ihan tuubiin eikä oikeastaan putkeenkaan


Pitkästä aikaa kujanjuoksijallekin on tapahtunut jotain julkaisemisen arvoista. Ja yllätys on varmasti massiivinen, kun kyseessä on kylmän nykymeiningin mukaisesti jotain vähemmän positiivista juoksua ajatellen. Eilen oli kova jalkapallotaisto paria sarjatasoa ylempänä pelaavaa joukkuetta vastaan enkä olisi ollut pelaamatta, vaikka eteen olisi kannettu sitten minkälaisia riihikuivakasoja tahansa. Tiedostin toki vaarat maratonin jo hönkiessä niskaan, mutta voihan sitä kotiterassillakin saada osumaa vaikkapa satelliitista lepolassella loikoillessaan, mikäli taivaallinen viestintäväline päättää pudota väärään paikkaan.


Voisihan tuo paremmallekkin 5päivää ennen maratonia näyttää.... :)

Peliaikaa oli tainnut kulua viitisen minuuttia, kun sisäinen taivaanrannan maalarini vaihtoi sateenkaaren värit sysimustaan. Kun sitä vähiten odotti, niin sieltähän se näkymätön herra Murphy laittoi hämmentävässä tilanteessa lusikkansa soppaan. Pelitilanne oli aivan normaali, mutta jotenkin vain onnistuin rikkomaan nilkkani nivelsiteet kontaktissa vieläpä oman joukkueen pelaajan kanssa. Tällä hetkellä tavallinen kävelykin sattuu melko lailla, mutta onnekseni jalka ei ole kovin pahasti paisunut tai tummunut. Voihan olla, että tästä selviää muutaman päivän täyshuililla ja sunnuntaina kipiteltäisiin maaliin ennätysajassa tai sitten ei. Aikaahan on vielä ne ruhtinaalliset viisi päivää ennen H-hetkeä... Matsinkin lopulta hävisimme, vaikka saimmekin valtavan ennakkosuosikin välillä köysiin, joten sieltäkään ei ole pumpattavissa iloa, paitsi nyt ehkä huimasta taisteluilmeestä. Ja sitä saatan tarvita tulevana pyhänä…

Perjantaina sitten tosiaan olisi lähtö kohti kevään juoksujen loppuhuipennusta. Pari päivää tankataan ja sunnuntaina klo 8.30 minut toivottavasti löytää lähtöviivalta yhdessä viiden muun Ruutupaitojen juoksujaoston jäsenen kanssa. Aikatavoitettani olen tässä viime ajat pohtinut aikalailla ja olen tullut siihen päätelmään, etteivät viimeisen kuukauden huonot harjoittelut voi olla näkymättä loppuajassa. Siinä en kuitenkaan näe mitään mieltä, että lähtisin juoksentelemaan huvin vuoksi jonkinmoisen sunnuntailenkin. 

Ennätystä lähdetään yrittämään, mutta tämä alkuperäinen neljän minuutin kilometritavoite saattaa kyllä olla turhan kova tähän väliin ja ehkäpä sen aika voisi olla sitten syksymmällä. Olisin erittäin tyytyväinen, mikäli pystyisin takomaan keskimääräisen kilometrin aikaan 4.05-4.10. Silloin loppuaika olisi rahtusen alle 2.55 ja viime vuoden 2.57 paranisi edes hyppysellisen. Sääennusteet eivät ole mitään kaikkein otollisinta juoksukeliä luvanneet, vaan pahimmillaan voi olla aurinkoista ja jopa 29 astetta lämmintä, joten tämäkin vaikuttanee kropan energiavarastojen riittämiseen aikalailla negatiivisesti.

Loppuviikosta voin laitella linkkiä sivuille, mistä juoksua pystyy seurailemaan reaaliaikaisesti, mikäli nyt jotakuta sattuisi vaikka kiinnostamaan. Tällaista tällä kertaa ja vähiin tämä on käymässä.