tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kääntäkäämme katseemme vallitsevaan tilanteeseen

Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvälle. On hyvä painottaa “tällä hetkellä“, koska edessä on vielä haastavat pari viikkoa ennen H-hetkeä. Nuo pari viikkoa sisältävät erilaisia urheilusuoritteita, jotka eivät juoksemisen kannalta ole taaskaan niitä kaikkein soveliaimpia, mutta minkäs sitä päällensä voi?

Tähän mennessä on kuitenkin sujunut suhteellisen hyvin. Viikkokilometrit olen pystynyt nostamaan lähemmäs kahdeksaakymmentä (80), mikä on jo sinänsä huomattava parannus ennätysvuoteeni. Katselinkin viikonlopun aikana tuota parin vuoden takaista treenipäiväkirjaa ja hieman sen sisältö pisti hymyilyttämään. Silloin tuli ainoastaan kerran juostua yli 70 kilometriä viikossa ja huomattavan moni maalis-toukokuun viikko jäi noin 20-30 kilometriin. Millähän konstilla sitä silloin tuon kolmen tunnin rajan alitti..? Nykyään toki tietää juoksusta enemmän kuin pari vuotta sitten, mutta jotenkin tuntuu sen olevan myös iso rasite. Tieto lisää tuskaa, vai mitä se Quintilianus aikanaan sanoikaan.

Juoksemisesta on tullut yhtä sykkeiden ja sekuntien kanssa painiskelua. Jätät yhden treenin väliin
ja saman tien alat miettiä, millä tuon nyt sitten korvaisi. Oma “juoksuohjelma” on muka välittömästi kriisissä ja ennätystoiveet tuhoutumassa ellei jotain korvaavaa löydy. Tuskinpa pari vuotta sitten oli ihan samoja aatoksia päässä, kun mietti niitä kahta viikkolenkkiä, jotka silloin huvitti/jaksoi/viitsi juosta. Ja silti se pidempi pyrähdys kulki kuitenkin suhteellisen hyvin.

Lauantaina kävin juoksentelemassa Kyrönjoella puolimaratonin ja se antoi uskoa tekemiseen. Toki tässäkään tilanteessa ei pystynyt keskittymään pelkästään juoksuun, sillä seuraavana päivänä alkoi futiksen sarjakausi. Juoksu tosiaan kulki ihan mukavasti ja lähdin kokeilemaan ajattelemaani maratonvauhtia eli suurin piirtein 4.10min/km. Se kulki sen verran hyvin, että kymmenen kilometrin jälkeen ajattelin nostella hieman vauhtia, jonka jälkeen seuraavat kilometrit veivät noin neljä minuuttia kukin. Viimeiselle viidelle kilometrille pystyin vielä melko kevyesti nostamaan vauhdikseni noin 3.45 min/km ja maaliintulon jälkeen jaksoi hyvin suunnata suorinta tietä makkarakojulle palautumista käynnistämään. Loppuaika oli 1.24,42, joka olisi saattanut järkevämmällä juoksulla tuosta parantuakin.

Sunnuntaina tosiaan pelattiin täydet 90 minuuttia jalkapalloa ja matsin ansiosta pääkoppani sai kyllä valtavan hyvää treeniä pettymysten käsittelyyn. Maanantaina kokeilin vielä pinkaista Botniahallissa valojänistestin, joten kolmen peräkkäispäivän saldona oli melkoinen rasite sekä jaloille että päälle. Valojänistestistäkin tuli tulokset juuri, mutta en ole vielä ehtinyt paneutua niihin sen tarkemmin. Ehkä se tuolla valmistautumisella kulki ihan hyvin. Enhän mä varmaan ole koskaan valmistautunut mihinkään oikeaoppisesti, vaikka tietoakin pitäisi jo löytyä. Herralle on vain suotu sellainen luonne, että välillä lähtee kunnolla lapasesta ja sitten koohotetaan suuntaan jos toiseenkin vailla sen suurempaa suunnitelmaa. Enpä ainakaan jää tuleen makaamaan, vaikka häntäni alla saattaakin joku ikituli leiskua.

Näillä näkymin 2½ viikon kuluttua pitäisi tavoitella tuota kolmosen alle menevää aikaa ja sitä ennen olisi vielä useampia vaaratekijöitä reittini varrella. 


Oppia ikä kaikki, mutta oppiikohan sitä koskaan…