Paljonkin voi mahtua ensimmäisen ja viimeisen askeleen väliin

 

 

Ma kävely 17 km 2h 45min
Ti juoksu 6 km 30 min ja kävely 11 km 1h 40min
Ke juoksu 20,5 km 1h 40min ja kävely 10 km 1h 40min
To kävely 22 km 3h 20min
Pe juoksu 8 km 45 min, kävely 11 km 1h 35 min ja uinti 1h
La juoksu 11 km 45 min ja kävely 19 km 3h
Su juoksu 21,5 km 1h 40min ja kävely 10 km 1h


Kaksisataatuhatta askelta ja 22 tuntia, siitä on isyyslomaviikko tehty.

Nyt on kyllä löytynyt varteenotettava lenkkikumppani, joka pystyy laittamaan kuntoilijankin koville. Viime viikon saldoksi kävelyrintamalla tuli mukavan pyöreät sata kilometriä ja aikaakin tuo otti sen 17 tuntia. Lenkkikumppani päätti kyllä syntyä oikeaan osoitteeseen, koska kujanjuoksijaa ei kovin helpolla saa liikunnalla väsytettyä. Pikkuherra on toki tällä hetkellä vielä niskan päällä, mutta tämä matka ei lopu ennen kuin viimeinen kyynel on vierähtänyt ja se ei toivottavasti vierähdä allekirjoittaneelta.

Luulimme jo keksineemme ratkaisunkin itkeskelylle tajutessamme, että hänhän tarvitsee ruokaakin, mutta valitettavasti tämäkään ei pelkästään riittänyt. Sankarin saa kyllä hiljaiseksi rinnan lähellä, mutta pitää ottaa huomioon, että sama pätee käytännössä kaikkiin kaksilahkeisiin. Mitä enemmän kaveria syötetään, niin sitä enemmän tavaraa tulee myös joka puolelta ulos. Tällä viikolla on onneksi aika lääkärille ja toivotaan, että siltä reissulta jäisi jotain hyvää ja tietoakin käteen. Eihän tämän ikäisille voi kuitenkaan pelkkää sairasvapaata ja tulehduskipukuuria antaa?

Muutamat juoksukilometritkin on viikon varrelle mahdutettu, kuten alusta käy ilmi. Pari pidempääkin lenkkiä tuli kipitettyä ja toinen niistä suuntautui Suomen pisimmälle sillalle. Matkaa tuonne Ole Norrbackin monumentille kertyy kotiovelta 19 km ja siellä tempaisin lievään vastatuuleen sillan ylös nelisen kertaa. Onnea vaan niille, jotka meinaavat osallistua jokavuotiseen siltajuoksuun, sillä minä en siihen kyllä kykene! Vaikka vauhtini ei päätä huimannut, niin ylhäälle päästyäni tuntui, etteivät jalkani liikkuneet enää edes kävelyvauhtia, joka kertonee edes jotain sillan raskaudesta juoksupaikkana.

Viikon huipennus tuli kuitenkin lauantai-illan kympistä, joka edettiin maratonvauhtia (4 min/km) ja voin vilpittömästi sanoa, että kyseessä oli tuskallisin lenkki kultakalaa paremmalla muistilla varustetun miehen miesmuistiin. Kovin kauaa ei tarvinnut taivaltaa, kun rupesi pistämään enkä ollut edes lukuisien nykyihmisten tavoin varustautunut tarpeettomasti teräaseella, jotta olisin voinut pistää takaisin. Pistävä tunne taasen aiheutti sen, että seuraavia kilometrejä kuvaillessani mieleni täyttyy lähinnä painokelvottomalla sanastolla sekä kuristavalla epätoivon tunteella. Hirvittävä ahdistus valtasi mielen ajatusten karattua puolentoista kuukauden päähän. Onko maali edes saavutettavissa ja mitä tiuku kertoo..? Siinä vähän mietittävää unettomiin öihin, niin eipähän elo ainakaan käy tylsäksi.

Kävele kuin kujanjuoksija ja pistä kuin pallea vai mitä se Muhammad Ali sanoikaan..?