Muutamia unitunteja, ylitöitä, vaipanvaihtoa ja puoliväsynyttä treenaamista
Tuossapa se viimeisen parin viikon elämä onkin otsikossa tiivistettynä. Samalla kaavallahan nämä päivät tuntuvat sujuvan ja tunnenkin itseni tavallaan oman elämäni Bill Murrayksi menestyselokuvassa Päiväni murmelina. No eipähän tule ajanvieteongelmia, mutta ajankäytöllisiä haasteita esiintyy sitäkin enemmän. Olen tosin tähän ikään tullessa saanut sen verran elämältä oppia, jotta asioilla tulee olla jonkinmoiset tärkeysjärjestykset ja Riikan lenkki ei nyt tässä elämäntilanteessa ihan kärkeen kiilaa.
Aika oli kyllä kullannut muistot, kun jotenkin elelin semmoisessa uskossa, että eihän tämä uusi tulokas kuin nuku ensimmäiset kuukaudet. Ei muuten pelkästään nuku. Äänenvoimakkuus on tämän ikäisellä sankarilla huomattavasti fyysistä olemusta vaikuttavampi ja varsinkin joskus klo 03.27 se ei ensimmäisenä tuo mieleen esimerkiksi levollista laineenliplatusta. Olen useasti saanut kuulla, että vauva-aika on sitä ihaninta aikaa ja se kuulemma menee aivan liian nopeasti ohi. Ei tässä nyt oikeasti tunnu juoksevan aika eikä maratonille pyrkivä kujanjuoksijakaan. Allekirjoittaneeseen voi ottaa yhteyttä, mikäli haluaa yllätyksellisen ja seurankipeän yökyläläisen kotiinsa. Jaettu ilohan on kaksinkertainen ilo ja ilojaan jakavalla yökyläläisellä ei tässä sitten viitata maratonille pyrkivään kujanjuoksijaan.
 |
| Minäkö muka valvottaisin?? |
Treenaamista olen pyrkinyt lyhentämään ajallisesti ja samassa suhteessa nostamaan treenien tehoja. Tämä on tietenkin hieman ristiriitaista, sillä kovin ovat harvassa maratonille tarpeelliset pidemmät lenkit tämän kalenterivuoden puolelta. Toisaalta noilta osin voi katsella peiliin ja löytää sieltä syyllisen sekä samaan hengenvetoon unohtaa selittelyt. Olisihan noita pidempiäkin lenkkejä oikeasti ehtinyt ihan hyvin alkuvuodenkin aikana juoksentelemaan, mutta satunnainen selkärangattomuus tekee juoksuasennon mahdottomaksi ja kipittämisen vaikeaksi.
Olen pyrkinyt kaiken tämän tohinan keskellä kuitenkin tekemään jonkinlaisen liikunnallisen suorituksen päivittäin, jotta kunto nyt ei aivan romahtaisi ja monena päivänä olenkin löytänyt itseni juoksemasta lähimaastosta löytyvästä parisataametrisestä mäestä. On ollut kyllä mukavaa vaihtelua peruskympin lenkeille. Harjoittelusta on näin saanut mukavasti raskaamman tuntuisen, vaikka ajallisesti lenkit ovatkin jääneet noin 45 minuuttiin. Sujuupahan ainakin Riikan sillan ylitykset hyvin, jos muuten ei kulje.
Toukokuun loppukin alkaa uhkaavasti lähestymään ja pohjien pitäisi olla pikkuhiljaa valmiit kovaa rykäisyä varten. Enpä nyt oikein tiedä, että mitenkähän tuohonkin tietoon pitäisi suhtautua. Lähinnä se aiheuttaa huvittuneisuutta, mutta ehkä pitäisi silti vuodattaa pari kyyneltäkin jo valmiiksi, kun tietää minkälaiseen rääkkiin sitä on joutumassa. Toisaalta olen kuitenkin treenannut enemmän ja ainakin jotenkin järkevämmin kuin viime vuonna, mutta verrattaessa saman tason lönköttelijöiden harjoitusmääriin, niin niistä taasen ollaan kyllä surkuhupaisan kaukana. Tiedän onnekseni, että se on paljon myös päästä kiinni viivalle astuttaessa ja kuten Pepekin on todennut, että eihän se ole kuin kiihdyttää vauhti alussa sopivaksi ja sitten pitää sitä yllä. Ei se sen vaikeampaa ole.
Tätä kirjoittaessani vaihdoin kertaalleen vaipat, syötin sekä nukutin kahteen kertaan pikku sankarin, tyhjensin sekä täytin tiskikoneen ja tein iltapalat kahdelle neidille. Tämä kaikki mahtui yhteen tuntiin ja nyt kellokin on jo vierähtänyt ilta yhdeksän paremmalle puolelle joten ei muuta kuin lenkille.
