tiistai 30. huhtikuuta 2013

 

Kolme viikkoa, kaksi lenkkiä


Siinäpä on jo otsikossa tuo huikaiseva valmistautuminen kahden ja puolen viikon kuluttua siintävälle maratonille koko karuudessaan. Sauvoista on onneksi päästy eroon ja ylirasittumisesta johtuvat kivut saatiin hallintaan parilla käynnillä fysion luona. Kelitkin ovat olleet mitä parhaimpia juoksemiselle, mutta omat juoksuni ovat tapahtuneet lähinnä Rompalla neljän seinän sisällä. Kolmen viikon yhtäjaksoinen työputki on kyllä verottanut ylimääräisen energian pois ja iltaisin kotiuduttuani on virta riittänyt lähinnä jääkaapin kautta sänkyyn siirtymiseen. Onneksemme vauvan olotila on aiempaan nähden kohentunut ja öisin on pystynyt keskittymään jopa muutaman tunnin yhtäjaksoiseen uneen.

On tässä toki erikokoisten pallojenkin perässä muutaman kerran tullut juostua, mutta eipä tuo varmaan mitään ideaalisinta harjoittelua pitkälle matkalle ole. Jalkapallorintamalla huikeat pojat etenevät voitosta voittoon, mikä toki tuottaa jonkinasteista mielihyvää työpainotteisen arjen keskellä. On tuo alasarjafutis vaan oma maailmansa, mutta pikkuhiljaa omatkin otteet rupeavat vastaamaan sarjan vaatimuksia. Se näyttää samalta ja siinä (lähes) samat säännöt, mutta välillä olo on kuin jossain toisessa todellisuudessa, sillä asiat saattavat tapahtua ja edetä täysin odottamattomilta tavoilla, jotka eivät ainakaan itselläni tulisi ihan heti mieleen. Onneksi ympäriltä löytyy kaiken kokeneita ja nähneitä alasarjojen kehäkettuja, joilta saa välillä ihan käyttökelpoisiakin tipsejä ja selvennyksiä erilaisiin ihmeellisyyksiin.

Riika kutsuu 2½ viikon kuluttua ja oman ennätyksen parantamiseen toki tähdätään, mutta usko siihen rupeaa olemaan melko huteralla pohjalla. Loppuaikojen juoksemisen vähyys ei voi olla näkymättä pitkällä matkalla. Massaa on onneksi ainakin tällä hetkellä jo hieman vähemmän kuin viime vuonna juoksuun lähtiessä, joten ehkä siitä nyt ainakin on jotain apua viime vuoteen verrattuna. Kaksi viikkoa voi toki minun tapauksessani tarkoittaa muutamaakin lisäkiloa tässä on/of -elämässä, joten kilojen karisemisesta on turha vielä järjestää mitään vappua kovempaa karnevaalia. Täytyy koettaa pysyä tiukkana siman ja tippaleivän, tuon kaikista sesonkileivonnaisista omituisimman, äärellä.

Parisen viikkoa olisi tosiaan vielä aikaa valmistautua tulevaan Via Dolorosaan  ja tällä viikolla pitäisi vielä tehdä pari kovempaa rykäisyä. Yhden maratonvauhtisen kympin ja yhden hieman pidemmän lenkin kun saisi juostua, niin tämän valmistautumisen kovimmat harjoitteet olisivat takanapäin. Pitkä on taas kerran ollut matka tulevaan päätähtäimeen, mutta jälleen kerran se tuntuu aivan liian lyhyeltä. Toisaalta tässäkin tapauksessa pitäisi osata arvostaa enemmänkin tätä matkaa tavoitteeseen. Maratoni on vain yksi pieni hetki elämästä, mutta puoli vuotta kestänyt harjoittelujakso on jo sisältänyt monia hyvänolon tunteita joita sohvalla lojuessa ei takuulla saa. Pallon perässähän tässä on taas pääasiassa tullut juostua, mutta on siellä taivallettuna onneksi muutama pidempikin lenkki, joita ei edellisinä vuosina ole ollut tämänkään vertaa. Näillä mennään ja peiliinhän tässä saa katsella, jollei 42 kilometrin matkasta pysty liiemmin nautiskelemaan. 



Pikamatka ei ole vappukaan, joten ei ole hoppuakaan. Kestävyyskoitos maratonin lailla, ei kannata olla paljosta vailla. Varo polttamasta päänsisäistä proppua, vaan vietä oikein hauskaa vappua.


 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

 

Tästä sauvasta ovat taiat kaukana

 


Kaksi viikkoa sitten mietin, että onpa ollut hyvä pätkä ilman vakavampia loukkaantumisia, niin tulihan se takaisku sieltä ja pahimpaan mahdolliseen aikaan. Nyt ovat sauvat olleet viikon käytössä tai tuohon seinäänhän ne oikeastaan ovat suurimman osan ajasta nojailleet, kun on taas pitänyt uskotella itselle, että ei tämä nyt mitään vakavaa voi olla. On ollut pakko pitää viikon huili ja eilen päätin kokeilla, joskohan jalka olisi kunnossa ja eihän se ollut. Säären alaosassa on jonkinmoinen tulehdus ja varsinkin nopeampi juokseminen tuntui kivuliaalle. Tänään täytyy mennä röntgeniin varmistamaan, ettei jalasta vain löydy rasitusmurtumaa tai jotain muuta epämiellyttävää alivuokralaista. Tämän hetken fiiliksiä ei viitsi edes yrittää kuvailla sanoiksi, mutta väritetään edes tunnelma sinne skaalan tummempaan päähän.

Tämä nyt toki tulee vaikuttamaan maratonille valmistumiseen ja hankaloittaa valtavasti oman ennätyksen tekoa. Alle 2.50 vauhdista taitaa olla turha edes haaveilla. Pistää miettimään niitä ammattiurheilijoita, jotka saattavat panostaa neljäkin vuotta arvokisoihin ja juuri ennen kisoja tulee loukkaantuminen, jonka ansiosta unelmat hautautuvat ja mahdollisesti jopa oma ammatti. Onneksi tämä nyt ei omaa maailmaani kaada, mutta kylläpä voikin silti tihkaista ja kovaa. Ja jos Puolustusvoimat esittäisi tänään klassikkokysymyksensä: “puristaako vanne päätäsi?”, niin saattaisin jopa rastittaa myöntävän vastauksen.

Eipä tässä nyt oikein enempää sanoja löydy, joten palaillaan asiaan, kunhan tässä saadaan asioihin selvyyttä.

PS: Talvi on ohi, joten nyt ihmiset pintaa esiin tai ainakin vaatekerroksia ohuemmaksi sekä vähäisemmiksi. Liiallinen vaatetus tekee lenkistä tuskaa, vaikka kroppa ja mieli olisivatkin muuten kunnossa. Sopeutetaan vaatetus lämpeneviin ilmoihin ja toivotaan hiekoitushiekoille mahdollisimman pikaista kesälomamatkaa pois talven sijoituspaikoistaan.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

 

Paljonkin voi mahtua ensimmäisen ja viimeisen askeleen väliin

 
 



Ma kävely 17 km 2h 45min
Ti juoksu 6 km 30 min ja kävely 11 km 1h 40min
Ke juoksu 20,5 km 1h 40min ja kävely 10 km 1h 40min
To kävely 22 km 3h 20min
Pe juoksu 8 km 45 min, kävely 11 km 1h 35 min ja uinti 1h
La juoksu 11 km 45 min ja kävely 19 km 3h
Su juoksu 21,5 km 1h 40min ja kävely 10 km 1h


Kaksisataatuhatta askelta ja 22 tuntia, siitä on isyyslomaviikko tehty.

Nyt on kyllä löytynyt varteenotettava lenkkikumppani, joka pystyy laittamaan kuntoilijankin koville. Viime viikon saldoksi kävelyrintamalla tuli mukavan pyöreät sata kilometriä ja aikaakin tuo otti sen 17 tuntia. Lenkkikumppani päätti kyllä syntyä oikeaan osoitteeseen, koska kujanjuoksijaa ei kovin helpolla saa liikunnalla väsytettyä. Pikkuherra on toki tällä hetkellä vielä niskan päällä, mutta tämä matka ei lopu ennen kuin viimeinen kyynel on vierähtänyt ja se ei toivottavasti vierähdä allekirjoittaneelta.

Luulimme jo keksineemme ratkaisunkin itkeskelylle tajutessamme, että hänhän tarvitsee ruokaakin, mutta valitettavasti tämäkään ei pelkästään riittänyt. Sankarin saa kyllä hiljaiseksi rinnan lähellä, mutta pitää ottaa huomioon, että sama pätee käytännössä kaikkiin kaksilahkeisiin. Mitä enemmän kaveria syötetään, niin sitä enemmän tavaraa tulee myös joka puolelta ulos. Tällä viikolla on onneksi aika lääkärille ja toivotaan, että siltä reissulta jäisi jotain hyvää ja tietoakin käteen. Eihän tämän ikäisille voi kuitenkaan pelkkää sairasvapaata ja tulehduskipukuuria antaa?

Muutamat juoksukilometritkin on viikon varrelle mahdutettu, kuten alusta käy ilmi. Pari pidempääkin lenkkiä tuli kipitettyä ja toinen niistä suuntautui Suomen pisimmälle sillalle. Matkaa tuonne Ole Norrbackin monumentille kertyy kotiovelta 19 km ja siellä tempaisin lievään vastatuuleen sillan ylös nelisen kertaa. Onnea vaan niille, jotka meinaavat osallistua jokavuotiseen siltajuoksuun, sillä minä en siihen kyllä kykene! Vaikka vauhtini ei päätä huimannut, niin ylhäälle päästyäni tuntui, etteivät jalkani liikkuneet enää edes kävelyvauhtia, joka kertonee edes jotain sillan raskaudesta juoksupaikkana.

Viikon huipennus tuli kuitenkin lauantai-illan kympistä, joka edettiin maratonvauhtia (4 min/km) ja voin vilpittömästi sanoa, että kyseessä oli tuskallisin lenkki kultakalaa paremmalla muistilla varustetun miehen miesmuistiin. Kovin kauaa ei tarvinnut taivaltaa, kun rupesi pistämään enkä ollut edes lukuisien nykyihmisten tavoin varustautunut tarpeettomasti teräaseella, jotta olisin voinut pistää takaisin. Pistävä tunne taasen aiheutti sen, että seuraavia kilometrejä kuvaillessani mieleni täyttyy lähinnä painokelvottomalla sanastolla sekä kuristavalla epätoivon tunteella. Hirvittävä ahdistus valtasi mielen ajatusten karattua puolentoista kuukauden päähän. Onko maali edes saavutettavissa ja mitä tiuku kertoo..? Siinä vähän mietittävää unettomiin öihin, niin eipähän elo ainakaan käy tylsäksi.

Kävele kuin kujanjuoksija ja pistä kuin pallea vai mitä se Muhammad Ali sanoikaan..?

tiistai 2. huhtikuuta 2013

 

Kävelyä, kuuppereita ja kelloja


Jaa-a. Mistäköhän sitä aloittaisi. Sydäntä raastavaa itkua on ainakin piisannut viime päivinä riittämiin. Omat konstit alkavat olla sen verran vähissä, että pian on pyydettävä korkeammilta voimilta apua pikkusankarin vatsakipuihin. Yöunet ovat melkoisen katkonaisia, päivistä puhumattakaan. Onnekseni tämä viikko on sentään lomaa, joten sitä ehtii nauttimaan pikkupäikkäreitä itsekin. Jos tällaisesta elämäntilanteesta on löydettävissä edes yksi pieni valonpilkahdus, niin se löytynee automaattisen kävelykaverin löytymisellä. Enää ei tarvitse etsiskellä motivaatiota kävelyille, sillä siellä nyt junnulla tuntuu kaikkein parhain olotila löytyvän ja unestakin saadaan kiinni pariksikin tunniksi kerrallaan. 


Tänään taisi tulla kujanjuoksijalle uusi ennätys, kun tuli köpöteltyä kolmisen tuntia ilman yhtäkään juoksuaskelta. Eipä tuo silti paljoa lohduta ja toivottavasti vatsa kuntoutuu, jotta “normaalikin“ elämä saisi taas kierroksia koneeseensa. Ja täältä Keilatieltä tosiaan löytyy hiljainen lenkkikumppani halukkaille, jotka eivät smalltalkia osaamattomia ulkoilijoita muuten tunne. 


Lenkkeilijän kaverit, mäki ja vaunut

On sitä toki jotakin ehditty urheilemaankin tässä samalla ja viime tiistaina koetin tehdä pienimuotoisen kuntotestin. En sitten ulos lähtiessäni muutakaan mielekästä juoksumuotoa keksinyt, joten päätin kokeilla juosta Cooperin testin kolmesti peräjälkeen muutaman minuutin kävelypalautuksilla. Ensimmäisen 12-minuuttisen juoksentelin melkoisen haastavassa jäätikössä ja matkaksi kertyneet 3200 metriä tyydyttivät. Ei tuntunut oikeastaan juuri miltään eikä toki ei saakaan tuntua.

Neljän minuutin kävelyn jälkeen aloitin toisen osion ja se kulki ihan mallikkaasti päästessäni vähäsen vajaan 3300 metrin saldoon. Tässä kakkososiossa vatsassa pyöri kuin silmät normikansalaisella vappuaattona, mutta se saattoi johtua ainakin osaksi siitä, että olin puputtanut hampurilaisaterian vain tuntia ennen lenkkiä. Eräskin alan toimija mainostaa kaikenlaista sataprosenttista, mutta ainakaan se ei koske lenkkeilijän valmistautumista urheilusuoritukseen. Ennen kolmatta ja viimeistä koetusta kävelin viitisen minuuttia. Viimeinen juoksu kulki ihan hyvin alusta loppuun ja kuljetuksi matkaksi tuli 3400 metriä. Oli mukava huomata, että suoritus parani kerta kerralta. Tiedä sitten, mistä tuokin testi kertoo, mutta tulipa nyt ainakin juostua.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa viikon kohokohta, kun FC Jukola otti tällä kaudella toista kerran mittaa saman sarjatason joukkueesta. Ottelu pelailtiin hienossa säässä ulkotekonurmella SIF/2:ta vastaan ja lopputulokseksi muodostui sarjanousijalle mukava voitto lukemin 5-4. Valmistautuminen tähänkään otteluun ei tietenkään mennyt aivan putkeen, sillä pienimmäinen oli rajoittanut yöunia kuin kyproslainen pankki käteisnostoja. 


Olin vielä kaiken tämän lisäksi onnistunut sähläämään kesäaikaan siirtymiseni ja herätyskello lähettikin minut työmaalle tanssiravintoloiden vasta sulkiessa oviaan. Oli varsin mieltä ylentävää huomata autossa, että nyt muuten ollaan Rompanmäellä vähintäänkin ajoissa.


Eipä siinä ja näillä mennään.