torstai 29. marraskuuta 2012

Lenkki


Tänään uppoudumme lenkin (aina/useasti/ajoittain/harvakseltaan/kertaluontoisesti) aiheuttamiin tuntemuksiin. Lenkillä tarkoitetaan tässä tapauksessa omin pikkukintuin kuljettavaa silmukkamaista taivalta, ei sitä kansallisvihannesta. Ja tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö makkara aiheuttaisi tunteita tai etteikö sillä itsellään olisi sellaisia. Ja tällainen se lenkki saattaa olla kipittäjän pääkopasta tarkasteltuna…

Avauskilometri: “Olen vapaa, ei huolta mistään tai kenestäkään! Vapautan itseni alkulämmittelystäkin, sillä matka taittuu kivasti ja sää suosii. Vauhtia, vauhtia - juokseminen on parasta koskaan ikinä missään!”

Toinen kilometri: “Mikä on tuo hiipivä tunne, onko se epäilys? Unohdinko jotain… Nyt se muuttuu fyysiseksi tuntemukseksi. Nyt pistää, tuntuukohan puukotuksen uhrista tältä?”

Kolmas kilometri: “Jälkikasvu on kotona, mutta jokin hidastaa menoani. Penikat, nuo tenavien kipuilevat kollegat, ovat näköjään tutulla vierailulla alaraajoissani. Ehkä ne lopettavat kipuilun ja huutonsa, jos en kiinnitä huomiota ja jatkan matkaa.”

Neljäs kilometri: “Nyt sattuu, tämä on aivan sairasta. Pakko kävellä. Kuka sitten keksikin juokseminen… hänelle en ainakaan lähetä joulukorttia!”

Viides kilometri: “Kävely auttoi ja voisin lönkötellä. Annan juoksulle anteeksi.”

Kuudes kilometri: “aikuiiiiiiiiiiiiiiiiiiiinen nainen! Kaija Koo on kyllä kova mimmi ja tarjoamansa korvakarkki vyöryy kivasti teknisestä leikkikalustani. Vaihtuupa maisema nopsaan. Onneksi tuli lähdettyä.”

Seitsemäs kilometri: “olenkohan mä hahmo Kummelista? Vatsassa kiertää kuin olisin tillilihaa aterioinut. Tosielämän taituri olisi varmaankin käynyt saniteettitiloissa ennen lenkkiä, mutta sketsihahmo näköjään ei. Mutta telkkari, en kai mä nyt sellaista.”

Kahdeksas kilometri: “missähän on lähin vessa?!? Nyt ahdistaa kunnolla. Yksikin juoksuaskel, niin takamusta verhoavan tekstiilin kuosi muuttuu useampia aisteja stimuloivalla tavalla. Ihan niin tosissani en vielä ole, että tekisin tarpeeni juosten. Tai jos teen, niin sitten kyseessä on se pienempi hätä.”

Yhdeksäs kilometri: “Neste! Tuo maanteitä kiitävien sankareiden uskollinen palvelija. Helpotus tuntuu melkoiselta vähättelyltä.”

Kymmenes kilometri: “Nyt kulkee eikä missään tunnu pahalta. Olinkohan sittenkin liian hätäinen sen juoksukeksijän joulukortin kanssa..?”

Yhdestoista kilometri: “Koti lähestyy. Nyt otan pari spurttia. Pitäisi varmaan ottaa rauhallisemmin, mutta johan mä alkupuolella kävelin.”

Kahdestoista hetki (kotona): “Loppu taisi olla turhan kova, mutta perheen luokse ei palaa koskaan liian aikaisin. Nyt suihkuun ja sitten nukkumaan. Venyttelen aamulla, kuten aina aikaisemminkin…”

Tällaista tämä on, välillä.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Flunssa


Loppuviikko menikin sitten köhiessä ja töitä tehdessä. Torstaina vedettiin vielä pienet ”tekniikka”treenit, mikä ei tämänkään hetken olotilan perusteella ollut kovinkaan järkevää. Flunssa oli tehnyt tuloaan koko alkuviikon eikä perjantaista eteenpäin ole tarvinnut nukkua kunnon yöunia kutiavan kurkun vuoksi. No, onpahan tullut automaattihuilattua ja motivaatiota sekä mielihyvää on haettu ainakin jääkapiin puolelta. Tämä kaikki tekee teknisistä alusvaatteista taas hivenen tiukempia, mutta ehkä se tästä. Onkohan maalikameroissa laajakulmatoiminto..?

Motivoivia tekijöitä pohtiessa päällimmäiseksi nousee ensimmäinen maratonini ja tuo tavoite antoi syyn lähteä lenkille. Ennen selkeää tavoitetta lenkki saattoi olla jo ajatuksenakin raskas, mutta taivaanrantaan ilmestynyt maali paransi tilannetta. Ennen sitä juoksulenkki ei varsinaisesti kiinnostanut ja kuvittelin jalkapallon pitävän juoksukunnonkin kovana. Ei se kyllä noin ole. Juoksukunto tulee vain juoksemalla ja kun olet kunnossa, niin vihreälläkin veralla on mukavampi kirmata pallon perässä ja joskus jopa sen kanssa. Lenkkikaveriksi pallosta ei tosin ole, sillä aina se karkaa jossain vaiheessa.

Itse ainakin tarvitsen tavoitteen, jotta saan itseni lenkille säätilasta riippumatta. Pohjoistuuli, tuo vaasalaisten ikiaikainen kumppani, saattaisi ystäviensä pimeyden & räntäsateen kanssa tehdä lähtemisen vaikeaksi, ellei olisi jotain maalia, mitä kohti tähdätä. Kertaakaan ei lenkin jälkeen ole ollut sellaista fiilistä, että olisinpa jäänyt kotosalle lenkin sijaan. Muutaman kerran jalkapalloharjoituksista lähtiessä nuo ajatukset ovat hyvinkin saattaneet käydä mielessä. Tosin jalkapallotapahtumia löytyy omasta historiasta tuhansia ja tuhansia, joten kaipa sitä joskus voikin tihkaista ihan vaikka todennäköisyyksiä ajatellen.

Yksi hyvä apukeino lenkkimotivaation ylläpitoon löytyy päiväkirjamaisista harjoitusmuistiinpanoista. Netistäkin löytyy monia valmiita ohjelmia ja itse käytän sivustoa nimeltä HeiaHeia. Sivustolla pystyt Facebookin tavoin kutsumaan toisia käyttäjiä kavereiksi ja näet millä tavoin sekä kuinka paljon he treenaavat. On ihan mukavaa seurailla kavereiden harjoituksia ja ehkä poimia sieltä myös itselle joitain vinkkejä. Ajan myötä voi sitten vertailla omia harjoituksia sekä niiden sujumista.


Tällaista tarinaa tällä kertaa. Huomenna olisi pallonpotkintaa, mutta oma osallistumiseni on vielä epävarmaa. Palataan asiaan.

torstai 22. marraskuuta 2012


Nostettavia massoja ja laskettavia sykkeitä



Tätä “terveellisempää” elämää on nyt takana puolisentoista viikkoa ja elopainoon on ilmaantunut kaksi lisäkiloa. Aamupainoni oli vielä viime viikolla noin 83 kg, mutta viimeisimmät mittaukset antoivat lukemaksi 85 kg. Samaan ajanjaksoon on kuulunut noin sata kipitettyä kilometriä, joten energiansaantini on ollut vähintäänkin riittävää.

Painonnousuni ei ole mikään ihme, jos ajattelee hivenen viime aikojen mutustelua. Jos olisin taipuvainen etsimään syyllisiä muualta, niin osoittaisin sormella vuodenaikaa sekä päivittäistavarakauppajärjestelmää. Tähän aikaan vuodesta lähimyymälät rakentavat tiloihinsa seireenimäisiä herkkuvuoria, joita tällainen matalamman vastustuskyvyn kanssa operoiva vaeltaja ei yksinkertaisesti pysty vastustamaan. Maratoniin on onneksi aikaa ja karkkilakon ehtii aloittamaan vaikka useamminkin. Yritän lisäksi pitää mielessäni tuntemani viisastelijan ohjeen: “Se, mikä ei kassakuittiin piirry, ei myöskään vyötärölle siirry”.

Juoksuharrastuksen kannalta voi kerrankin kiitellä säätä ikuisen marinan sijaan. Viime päivinä on vielä iltaisinkin ollut suhteellisen lämmintä ja juoksutakin alla on pärjännyt pelkällä pitkähihaisella aluspaidalla. Lenkille lähtiessään kannattaa muutenkin panostaa pukeutumiseen eikä ainakaan pukea päällensä liikaa. Kerrospukeutumista kannattaa suosia ja vaatteiden pitää olla hengittäviä. Tekniset alusasut ovat nykyään todella hyviä ja sellaisiin panostamalla saa lenkkiin lisänautintoa, mikäli se nyt kussakin tapauksessa on mahdollista ;)

Toinen tärkeä asia on se, että lenkille lähtiessä alkuverryttelyt tehdään matalalla sykkeellä ja tarpeeksi hitaasti. Tällä tavoin saadaan verenkierto toimimaan. Mikäli juokseminen aloitetaan liian rajulla vauhdilla/sykkeillä, niin ääreisverenkierto ei pääse mukaan ja sydämen pumppausteho riittää ainoastaan isoille lihaksille. Tämän johdosta esimerkiksi sormet saattavat kylmettyä lenkin edetessä.

Tärkeää on tehdä myös loppuverryttely mahdollisimman alhaisella sykkeellä. Lenkin lopussa kannattaa pudottaa syke alas viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi ja vaikkapa vaan kävellä. Tällä konstilla saadaan puolitettua lenkin aikana tulleet maitohapot elimistöstä. Voin myöntää, että alku- ja loppuverryttelyt menevät itselläkin välillä ohitse ja ne kuuluvat venyttelyn kanssa samaan kategoriaan. Ne olisi opeteltava tekemään, mikäli aion kehittyä ja pysäyttää kellot nopeammin. Kiertämätön veri sekä maitohappoinen & venyttämätön lihas eivät miestä kuljeta, ainakaan kehityksen kivitiellä.

Niin alku- ja loppuvauhdeissa, venyttelyn välttelyssä sekä herkuissa - kohtuus kaikessa!

maanantai 19. marraskuuta 2012


Riikan maraton 2012, 40215metriä taivallettu...

Haasteet uusiksi



Loppuviikosta kävi hyvin selväksi, että melkoisen rajuja tavoitteita olen itselleni asettanut. Torstaina tein alkuun pienen seitsemän (7) kilometrin aamupyrähdyksen ja pääkopan matalamman aidan puolelta kantautui pientä vinkinpoikasta; herätyskellon torkkunapilla voi helposti kikkailla aamulenkin muutaman kilometrin aiottua lyhemmäksi. Torstai-ilta puolestaan sujui ensiksi lasten iltasatujen parissa ja niitä seurasivat erilaiset loikkaharjoitukset mentorimme Jussin johdolla. 


Iltaharjoituksen kesto ei sinänsä ollut pitkä, mutta lopputuloksena oli jälleen kerran älytöntä kipua ympäri kroppaa seuraavan aamun maistiaisiksi. Se on aivan mahtavaa, kun tietää taas tehneensä jotakin, mutta esimerkiksi vessahetken taivaallisen toimituksen muuttuminen silmittömäksi kivuksi ei kauheasti naurata. Tässä on nyt pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa sekä opettelemaan että toteuttamaan venyttelyä. Ajastakaan se ei voi olla kiinni, sillä lenkin jälkeen tulee usein vietettyä aikaa television äärellä. Perjantain palauttelevalla lenkillä tuli konkattua pyöreät puoli tuntia, mutta mitään nautintoa siitä ei irronnut. Ensimmäisen viikon kilometrit jäivät viiteenkymmeneenkahteen (52) vaikka tavoitteet olivat jonkun verran kovemmissa määrissä.

Viikonloppuna tuli sitten muutenkin oiva muistutus, etten perheellisenä voi hörsköttää täysin holtittomasti, vaan asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Vanhempi tyttäremme käy ensimmäistä luokkaa ja kevätjuhla sattuu Tukholman maratonin kanssa juuri samaan ajankohtaan. Nyt sitten etsiskellään korvaavaa kisaa, jolloin pääsisin kirmaamaan ja kipittämään tavoiteaika taivaanrannassa vilkkuen.

Vaihtoehtoja kyllä löytyy, mutta matkustaminen täältä Klemettilän niemen maantieteellisestä pussinpohjasta on aina yhtä hankalaa. Tarjolla on mm. Riikaa, Prahaa ja Kööpenhaminaa, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Riikan maratonista jäi kyllä hyvät muistot ja sinne pääsisi Vaasasta suoralla lennolla. Riika on hinnaltaankin oiva paikka, sillä lennot kera kolmen majoitusyön maksavat halvimmillaan alle 200 euroa eikä Matti siten välttämättä tunkeudu kukkaroon.

Tällaista oli tällä kertaa tarjolla. Jatkan kirmailua, oheisharjoittelua ja yritän opetella venyttelemään sekä käyttämään kalenteria. Palataan asiaan.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012



Se olisi ensimmäinen viikko tätä hulluttelua kohta puolivälissä. Maanantaina aloitettiin "varovaisesti" 20 kilometrin yhteislenkillä. Kavereiden kanssa juostessa kilometrejä tulee yllättävänkin helposti ja matka taittuu mukavasti kuulumisia vaihdellessa. Ajan löytäminen näinkin pitkälle lenkille on aina oma haasteensa ja tältäkin lenkiltä kotiuduttiin vasta lähempänä yhtätoista. Vaihtoehtonahan olisi ollut sohva ja TV:stä Suomen uuden huippumallin valinta, mutta en kadu päätöstäni. Fiilis oli mahtava, kun lenkin jälkeen pääsi lämpimään suihkuun, jota sitten seurasi siirtyminen suorinta reittiä sänkyyn käymättä lähtöruudun kautta. Unikin tulee todella helposti, kun on juoksennellut ulkoilmassa parisen tuntia.

Yllättäen venyttelyt taisi taas kerran maanantain lenkin jälkeen "unohtua" ja tiistaiaamupäivä menikin nilkuttaessa pitkin Rompan käytäviä. Illalla olikin sitten ensimmäiset huikeiden poikien palloharjoitukset ja yhdistin siihen samaan noin 7 kilometrin pyrähdyksen edestakaisin hallille. Tämä on ainut kerta viikosta, kun saan tehdä harjoituksen ns. ihmisten aikaan ja kyllä sen askeleita ottaessa huomaakin, kuinka maisema vaihtuu yllättävän kevyesti. Hallille juostessa kiinnitin taas kerran huomiota vastaantulevien lenkkeilijöiden juoksutyyleihin. Itsellänikin on vielä hyvin paljon opittavaa juoksutekniikassa, mutta tässä ainakin yksi vinkki, johon juostessa voi kiinnittää huomiota…
Vartalon liike: koeta saada kaikki turha sivuttaisliike pois. Kun juokset, niin pyri siihen, että kaikki liikkeesi suuntautuisivat eteenpäin. Esimerkiksi kädet heiluvat monilla vastaantulevilla lenkkeilijöillä sinne tänne sivuttaissuunnassa. Keskity seuraavan kerran lenkille lähtiessäsi siihen, että kätesi olisivat 90 asteen kulmassa ja liikkuisivat vain edestakaisin vartalon vierellä. Eivät esimerkiksi vatsan edessä, jolloin liike suuntautuu sivuille ja energiaa kuluu turhaan. Mikäli kädet eivät toimi juostessa, niin eivät toimi jalatkaan ja näin se vain on. Sama pätee kaikkiin ruumiinosiin ja vaikka kuinka huvittaisi keikutella takapuolta puolelta toiselle, niin matkantekoa se ei helpota, mikäli tarkoituksena on taivaltaa eteenpäin.

Kaikillahan on oma synnynnäinen tekniikkansa, jota ei kannata eikä kokonaan pystykään muuttamaan. Omalta osaltani voin kuitenkin sanoa, että esimerkiksi panostaminen juuri käsien liikkeeseen toi huomattavan helpotuksen varsinkin lenkkien loppupuolelle. 


Nyt kotitöitä, palataan..


 Seuraava haaste jalkapallon parissa?? 
Ehkä joskus saan vielä pukea päällekkin asti tuon perinteikkään paidan...



tiistai 13. marraskuuta 2012

Arvoisa lukija,



tämä on uunituore blogini, jota seuraamalla voit kenties päästä sisälle varsin ohjelmantäytteiseen elämääni. Blogin painopiste on juoksuharrastuksessa, mihin elämän muut osa-alueet asettavat reunaehtonsa. Koetan kirjoittamalla saada avattua teille elämääni, jossa pitäisi pystyä tasapainoilemaan niin perheen, työn kuin tavoitteellisen urheilunkin kanssa ystäviä sekä muita harrastuksia unohtamatta.

Elämääni kuuluu tällä hetkellä kaksi tytärtä sekä vaimo, joka kodinhoidon ohella käy iltakoulua muutamana iltana viikossa. Tulevana keväänä perheemme saa uuden jäsenen, joten vilskettä riittää silläkin rintamalla. Perhe ja koti ovat itselleni tärkeitä ja sillä saralla kaikki onkin niin hyvin kuin vain olla voi. Saman katon alla asuvilta tullee toivottavasti samankaltaiset vastaukset, vaikka olenkin kimpoilukyvystäni johtuen välillä varsin haastava tapaus.

Elämääni tuovat lisämaustetta erilaiset haasteet ja varsinkin liikunnalliset viritykset. Jalkapalloa olen pelannut 25 vuotta ja harrastanut siinä sivussa kaikenlaista muutakin, mihin nyt vain on mukaan pyydetty. Uskon, että en paljoa valehtele, mikäli sanon olevani liikunnallisesti lahjakas. Toki teen myös kaiken aina sata lasissa enkä halua jättää itselleni mahdollisuutta epäonnistua. Kotona tämä asenne aiheuttaa ajoittaista kitkaa ja tämän toki ymmärrän. En kuitenkaan pysty lähtemään mukaan mihinkään, mikäli en anna kaikkeani joukkueelle tai juostessa jätä lenkille niitä voimavaroja, joita kropastani sillä hetkellä löytyy. Tarvitsen haasteita ja haluan etsiä rajojani. Juostessa rajoja on mahdollista etsiä kauempaakin kuin vaikka jalkapallossa, sillä vihreällä veralla olet kahlittu toisten piirtämien kalkkisten rajojen sisään. No yhtä kaikki, kaipaan siis haasteita, rajojen etsintää ja nyt sitä janoa sammutetaan panostamalla juoksuun. Kodin, perheen ja urheiluun heittäytymisen yhteensovittaminen on välillä työlästä, mutta tarvitsen noita kaikkia.

Työni pyrin aina tekemään kunnolla ja se menee tärkeysjärjestyksessä urheilun edelle. Tällä hetkellä työ on tavallaan kilpasilla jopa kodin kanssa, sillä elämme palkallani ja se vaatii välillä aika paljon. Rahalla on aikaansaatu elämäntyyli, jonka ylläpitäminen vaatii uhrauksia ja venymistä sekä kotiväeltä että ainoalta työssäkävijältä. Tässäkin, kuten monessa muussakin asiassa, täytyy vain löytää sopiva tasapaino ja ainakin vielä se on onnistunut.

Urheiluun palataksemme voin kertoa viimeisimmästä tempauksesta, jossa olin mukana. Kyseessä oli MTV3:n Voittajajoukkue ja joukkueemme voitti koko turnauksen. Palkinnoksi joukkueemme sai Suomen TV-historian suurimman takuupotin 55555 euroa ja Leet:n SM-kullat. Jalkapallon taasen jätän ylemmillä tasoilla, mutta eihän siitä kokonaan irti pääse. Aika näyttää, mitä sillä saralla tulee tapahtumaan…





Hiljalleen tarinassa on juoksunkin vuoro, sillä sehän tulee olemaan blogin painopiste. Pitemmätkin matkat ovat aina sujuneet varsin mallikkaasti, vaikka 182 senttimetrin varteen tarttunut 85 kilogramman elopaino ei ole mitenkään ihanteellinen määrä. Onnistuin jo tänä vuonna alittamaan kolmen tunnin rajan, kun Riikan maraton taittui ajassa 2.57. Tuolla ajalla olin kisan paras pohjoismaalainen juoksija ja kokonaissijoitukseksi tuli 35.. Lähtökohdat ovat tällaiset, sillä olen ollut kiinnostunut juoksemista vasta parisen vuotta. Harjoittelu on oikeastaan ollut kovin vaatimatonta, sillä viiden kilometrin työmatkan taivaltaminen juoksemalla ei nyt varsinaisesti ole kovan luokan valmentautumista.

Olen nyt päättänyt harjoitella lailla oikeiden maratoonareiden ja katsoa, että mihin se riittää. Matkan varrella on varmasti luvassa taas kerran päätöntä harjoittelua hyvine ja huonoine ratkaisuineen. Optimaalista juoksupainoa etsittäneen omituisilla laihdutuskuureilla, joiden vastapainoksi voi välillä vaikka tyhjentää kaapit siirtämällä ruokatarpeet niin sanotusti tuulensuojaan. Tasapainoa haeskellaan myös tukijoukkojen kanssa, sillä joidenkin päivien kahta lenkkiä ei niin vain soviteta muutenkin pursuavaan kalenteriin.

Tavoitteita pitää olla ja niistä ensimmäinen tulisi vastaan kesäkuussa Tukholmassa. Tarkoituksena olisi painella länsinaapurissa maraton hitaimmillaan aikaan 2.48, joka tuntuu lähtökohtaisesti varsin passelilta tavoitteelta. Juoksutaustaa ei toki ole kovinkaan paljon ja tuohon aikaan pääseminen tarkoittaisi käytännössä samaa kuin kipittäisi peräjälkeen 14 Cooperin testiä 3000 metrin vauhdilla.

Tässä blogissa olisi siis tarkoitus seurata valmistautumistani maratonille ja mitä kaikkea tapahtuu ennen kilpailusuoritusta. Kuinka kunnon harjoitus kehittää vasta-alkajaa, kuinka se maistuu, miten kroppa ja ympäristö suhtautuvat ja niin edelleen. Matkaan mahtuu varmasti virheitä ja taka-askeleita, mutta toivottavasti myös onnistumisia ja kauemmaksi siirtyneitä rajoja.

Tervetuloa seuraamaan matkaani. Kaikki laitetaan peliin eikä kiviä jätetä kääntämättä. Tämä on minun kujanjuoksuni.