Lenkki

Tänään uppoudumme lenkin (aina/useasti/ajoittain/harvakseltaan/kertaluontoisesti) aiheuttamiin tuntemuksiin. Lenkillä tarkoitetaan tässä tapauksessa omin pikkukintuin kuljettavaa silmukkamaista taivalta, ei sitä kansallisvihannesta. Ja tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö makkara aiheuttaisi tunteita tai etteikö sillä itsellään olisi sellaisia. Ja tällainen se lenkki saattaa olla kipittäjän pääkopasta tarkasteltuna…

Avauskilometri: “Olen vapaa, ei huolta mistään tai kenestäkään! Vapautan itseni alkulämmittelystäkin, sillä matka taittuu kivasti ja sää suosii. Vauhtia, vauhtia - juokseminen on parasta koskaan ikinä missään!”

Toinen kilometri: “Mikä on tuo hiipivä tunne, onko se epäilys? Unohdinko jotain… Nyt se muuttuu fyysiseksi tuntemukseksi. Nyt pistää, tuntuukohan puukotuksen uhrista tältä?”

Kolmas kilometri: “Jälkikasvu on kotona, mutta jokin hidastaa menoani. Penikat, nuo tenavien kipuilevat kollegat, ovat näköjään tutulla vierailulla alaraajoissani. Ehkä ne lopettavat kipuilun ja huutonsa, jos en kiinnitä huomiota ja jatkan matkaa.”

Neljäs kilometri: “Nyt sattuu, tämä on aivan sairasta. Pakko kävellä. Kuka sitten keksikin juokseminen… hänelle en ainakaan lähetä joulukorttia!”

Viides kilometri: “Kävely auttoi ja voisin lönkötellä. Annan juoksulle anteeksi.”

Kuudes kilometri: “aikuiiiiiiiiiiiiiiiiiiiinen nainen! Kaija Koo on kyllä kova mimmi ja tarjoamansa korvakarkki vyöryy kivasti teknisestä leikkikalustani. Vaihtuupa maisema nopsaan. Onneksi tuli lähdettyä.”

Seitsemäs kilometri: “olenkohan mä hahmo Kummelista? Vatsassa kiertää kuin olisin tillilihaa aterioinut. Tosielämän taituri olisi varmaankin käynyt saniteettitiloissa ennen lenkkiä, mutta sketsihahmo näköjään ei. Mutta telkkari, en kai mä nyt sellaista.”

Kahdeksas kilometri: “missähän on lähin vessa?!? Nyt ahdistaa kunnolla. Yksikin juoksuaskel, niin takamusta verhoavan tekstiilin kuosi muuttuu useampia aisteja stimuloivalla tavalla. Ihan niin tosissani en vielä ole, että tekisin tarpeeni juosten. Tai jos teen, niin sitten kyseessä on se pienempi hätä.”

Yhdeksäs kilometri: “Neste! Tuo maanteitä kiitävien sankareiden uskollinen palvelija. Helpotus tuntuu melkoiselta vähättelyltä.”

Kymmenes kilometri: “Nyt kulkee eikä missään tunnu pahalta. Olinkohan sittenkin liian hätäinen sen juoksukeksijän joulukortin kanssa..?”

Yhdestoista kilometri: “Koti lähestyy. Nyt otan pari spurttia. Pitäisi varmaan ottaa rauhallisemmin, mutta johan mä alkupuolella kävelin.”

Kahdestoista hetki (kotona): “Loppu taisi olla turhan kova, mutta perheen luokse ei palaa koskaan liian aikaisin. Nyt suihkuun ja sitten nukkumaan. Venyttelen aamulla, kuten aina aikaisemminkin…”

Tällaista tämä on, välillä.