Niskavilloille kyytiä

Ote tuntuisi pitävän ja niskavillat pöllyävät. Painokin putoaa eikä se johdu pelkästään vähentyneestä karvoituksesta. Sain itseäni, ainakin tilapäisesti, niskasta kiinni ja harjoittelu on tiivistynyt. Seuraavassa toteutunutta ohjelmistoa tiivistettynä…

28.12. pe: 12 kilometriä tuntiin keskisykkeellä 140
29.12. la: 11 kilometriä 56 minuuttiin keskisykkeellä 145
30.12. su: Botniahallin uumenissa alkuun 5 kilometriä jolkottelua. Sitten 7x400 metriä ja väleissä 100 metrin palautukset sykkeiden painuessa noin 90:een. Kuhunkin ratakierrosvetoon kului noin 75 sekuntia. Loppuun kuusi kierrosta eli melko tarkat 2400 metriä jolkottelua.
31.12. ma: 10 kilometriä kolottavilla kapuloilla. Yksittäinen kilometri vei noin viisi minuuttia
01.01. ti: viitisen kilometriä ja puolisen tuntia hidasta palauttelua karvaisen eläinystävän kanssa
02.01. ke: 16 kilometriä, 1h 20 min. ja keskimääräiseksi kilometrivauhdiksi 5 min.
03.01. to: terhakkaa kuntopyöräilyä 45 minuuttia ja jälkiruoaksi vartti juoksumattoa
04.01. pe: 16 kilometriä, 1h 20 min. ja keskimääräiseksi kilometrivauhdiksi 5 min.
05.01. la: alkuun verryttelyä, väliin 23 kilometriä 4,45:n keskimääräisellä kilometrivauhdilla, loppuunkin verryttely ja päälle maistuvan mainio yleistunnelma.


Olivatkohan nämä harjoitukset alku jonkun suuremman vaiko jälleen yksittäinen hörskötysvaihe ennen lamaannuttavaa romahdusta? Pelkään olevani enemmän aalto kuin kansallinen supersankari Alvar.

Havainto-osiossa on tällä kertaa hyvät ja huonot tarinansa. Negatiiviselle puolelle singahtaa omien pohkeitteni ja Botniahallin Mondo-pinnoitteen riitely. Siinä on sellainen kaksikko, jotka eivät tule toimeen keskenään ja vasta perjantaina alkoi kipu hellittämään viimeisimmän yhteenoton jäljiltä. Positiiviselle puolelle laitan ehdottomasti jälleen löytämäni saliharjoittelun ja siellä tempaistun spinning-rykäisyn. Tuo kolmevarttinen huojunta maiseman vaihtumatta oli harjoitteista heittämällä viikon rankin 45-minuuttinen. Ajankäytöstä kiinnostuneille kerrottakoon, että kuntopyörä alkoi saada kyytiä aamulla klo 05.15. Työkaveri oli tästä kaikesta kerrottuani kovin hämillään ja hän ehti lausumaan: “siihen aikaan voisi toki olla muutakin poljett… pohdittavaa kuin kunto sekä kalorit.”

Juostessa on taas tullut pientä vinkinpoikasta kummittelemaan. Tipsien kohde on etupäässä ollut lenkin loppupäässä, jolloin väsy jo painaa pientä kulkijaa. Juoksuasento rupeaa, ainakin itselläni, menemään pikkuhiljaa turhaan "istuma-asentoon" eli takapuoli tipahtaa, ryhti katoaa ja askelluksesta katoaa viimeisetkin kepeyden rippeet. Olen nyt loppuviikosta keskittynyt etenkin siihen, että napa pysyisi edessä, kun väsymys hakkaa jo ovea soitettuaan sitä ennen ovikelloa useamman kerran.

Alkuviikosta tämä tuli ihan luonnostaan, sillä joulupyhinä keskivartalon muokkaus oli onnistunut yllättävänkin hyvin. Olisin voinut vaikka lausahtaa, että: “ruumiini on temppelini ja temppelissäni on suuri kupoli.” Loppuviikosta oli kuitenkin mukava huomata treenin vaikutus kehonrakennustaiteeseen ja puntarinkin lukemista oli kadonnut numeroita 3½ kilon verran.

Yksinkertaistettuna voisin sanoa, että muutaman sadan metrin välein kannattaa miettiä omaa ryhtiä ja tarvittaessa korjata lantion asentoa työntämällä sitä eteenpäin. Askellus pysyy rullaavana ja matka taittuu huomattavasti kevyemmin. Myös katse kannattaa pitää noin 100 - 200 metrin päässä, mikäli juostaan tasaisella tiellä, koska näin ryhti pysyy helpommin oikeana. Mikäli katse putoaa omiin varpaisiin, niin ryhti on helpompi kadottaa ja takapuoli ajautuu huomaamatta pitkälle taakse. Juostessa ei siis kannata edetä leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä, vaan katse kannattaa suunnata kohti parempaa tulevaisuutta. Ruokavalion muutos poisti popkornit, joten sallikaamme edes kornit ajatelmat :)

Himanka 5.1. aamulenkin maisemaa, kyllä kelpasi.

Lopuksi tunnelmoimme lauantain pitkän aamulenkin muistolla. Lenkki sujui kyllä todella helposti ja eteneminen putosi kirkkaasti alle viiden minuutin kilometrivauhdiksi sykkeen pysyessä silti PK-alueella. 

Kyllä se tästä lähtee!!