Kolme viikkoa, kaksi lenkkiä

Siinäpä on jo otsikossa tuo huikaiseva valmistautuminen kahden ja puolen viikon kuluttua siintävälle maratonille koko karuudessaan. Sauvoista on onneksi päästy eroon ja ylirasittumisesta johtuvat kivut saatiin hallintaan parilla käynnillä fysion luona. Kelitkin ovat olleet mitä parhaimpia juoksemiselle, mutta omat juoksuni ovat tapahtuneet lähinnä Rompalla neljän seinän sisällä. Kolmen viikon yhtäjaksoinen työputki on kyllä verottanut ylimääräisen energian pois ja iltaisin kotiuduttuani on virta riittänyt lähinnä jääkaapin kautta sänkyyn siirtymiseen. Onneksemme vauvan olotila on aiempaan nähden kohentunut ja öisin on pystynyt keskittymään jopa muutaman tunnin yhtäjaksoiseen uneen.

On tässä toki erikokoisten pallojenkin perässä muutaman kerran tullut juostua, mutta eipä tuo varmaan mitään ideaalisinta harjoittelua pitkälle matkalle ole. Jalkapallorintamalla huikeat pojat etenevät voitosta voittoon, mikä toki tuottaa jonkinasteista mielihyvää työpainotteisen arjen keskellä. On tuo alasarjafutis vaan oma maailmansa, mutta pikkuhiljaa omatkin otteet rupeavat vastaamaan sarjan vaatimuksia. Se näyttää samalta ja siinä (lähes) samat säännöt, mutta välillä olo on kuin jossain toisessa todellisuudessa, sillä asiat saattavat tapahtua ja edetä täysin odottamattomilta tavoilla, jotka eivät ainakaan itselläni tulisi ihan heti mieleen. Onneksi ympäriltä löytyy kaiken kokeneita ja nähneitä alasarjojen kehäkettuja, joilta saa välillä ihan käyttökelpoisiakin tipsejä ja selvennyksiä erilaisiin ihmeellisyyksiin.

Riika kutsuu 2½ viikon kuluttua ja oman ennätyksen parantamiseen toki tähdätään, mutta usko siihen rupeaa olemaan melko huteralla pohjalla. Loppuaikojen juoksemisen vähyys ei voi olla näkymättä pitkällä matkalla. Massaa on onneksi ainakin tällä hetkellä jo hieman vähemmän kuin viime vuonna juoksuun lähtiessä, joten ehkä siitä nyt ainakin on jotain apua viime vuoteen verrattuna. Kaksi viikkoa voi toki minun tapauksessani tarkoittaa muutamaakin lisäkiloa tässä on/of -elämässä, joten kilojen karisemisesta on turha vielä järjestää mitään vappua kovempaa karnevaalia. Täytyy koettaa pysyä tiukkana siman ja tippaleivän, tuon kaikista sesonkileivonnaisista omituisimman, äärellä.

Parisen viikkoa olisi tosiaan vielä aikaa valmistautua tulevaan Via Dolorosaan  ja tällä viikolla pitäisi vielä tehdä pari kovempaa rykäisyä. Yhden maratonvauhtisen kympin ja yhden hieman pidemmän lenkin kun saisi juostua, niin tämän valmistautumisen kovimmat harjoitteet olisivat takanapäin. Pitkä on taas kerran ollut matka tulevaan päätähtäimeen, mutta jälleen kerran se tuntuu aivan liian lyhyeltä. Toisaalta tässäkin tapauksessa pitäisi osata arvostaa enemmänkin tätä matkaa tavoitteeseen. Maratoni on vain yksi pieni hetki elämästä, mutta puoli vuotta kestänyt harjoittelujakso on jo sisältänyt monia hyvänolon tunteita joita sohvalla lojuessa ei takuulla saa. Pallon perässähän tässä on taas pääasiassa tullut juostua, mutta on siellä taivallettuna onneksi muutama pidempikin lenkki, joita ei edellisinä vuosina ole ollut tämänkään vertaa. Näillä mennään ja peiliinhän tässä saa katsella, jollei 42 kilometrin matkasta pysty liiemmin nautiskelemaan. 

Pikamatka ei ole vappukaan, joten ei ole hoppuakaan. Kestävyyskoitos maratonin lailla, ei kannata olla paljosta vailla. Varo polttamasta päänsisäistä proppua, vaan vietä oikein hauskaa vappua.