Muutamia unitunteja, ylitöitä, vaipanvaihtoa ja puoliväsynyttä treenaamista

Tuossapa se viimeisen parin viikon elämä onkin otsikossa tiivistettynä. Samalla kaavallahan nämä päivät tuntuvat sujuvan ja tunnenkin itseni tavallaan oman elämäni Bill Murrayksi menestyselokuvassa Päiväni murmelina. No eipähän tule ajanvieteongelmia, mutta ajankäytöllisiä haasteita esiintyy sitäkin enemmän. Olen tosin tähän ikään tullessa saanut sen verran elämältä oppia, jotta asioilla tulee olla jonkinmoiset tärkeysjärjestykset ja Riikan lenkki ei nyt tässä elämäntilanteessa ihan kärkeen kiilaa.

Aika oli kyllä kullannut muistot, kun jotenkin elelin semmoisessa uskossa, että eihän tämä uusi tulokas kuin nuku ensimmäiset kuukaudet. Ei muuten pelkästään nuku. Äänenvoimakkuus on tämän ikäisellä sankarilla huomattavasti fyysistä olemusta vaikuttavampi ja varsinkin joskus klo 03.27 se ei ensimmäisenä tuo mieleen esimerkiksi levollista laineenliplatusta. Olen useasti saanut kuulla, että vauva-aika on sitä ihaninta aikaa ja se kuulemma menee aivan liian nopeasti ohi. Ei tässä nyt oikeasti tunnu juoksevan aika eikä maratonille pyrkivä kujanjuoksijakaan. Allekirjoittaneeseen voi ottaa yhteyttä, mikäli haluaa yllätyksellisen ja seurankipeän yökyläläisen kotiinsa. Jaettu ilohan on kaksinkertainen ilo ja ilojaan jakavalla yökyläläisellä ei tässä sitten viitata maratonille pyrkivään kujanjuoksijaan.

Minäkö muka valvottaisin??

Treenaamista olen pyrkinyt lyhentämään ajallisesti ja samassa suhteessa nostamaan treenien tehoja. Tämä on tietenkin hieman ristiriitaista, sillä kovin ovat harvassa maratonille tarpeelliset pidemmät lenkit tämän kalenterivuoden puolelta. Toisaalta noilta osin voi katsella peiliin ja löytää sieltä syyllisen sekä samaan hengenvetoon unohtaa selittelyt. Olisihan noita pidempiäkin lenkkejä oikeasti ehtinyt ihan hyvin alkuvuodenkin aikana juoksentelemaan, mutta satunnainen selkärangattomuus tekee juoksuasennon mahdottomaksi ja kipittämisen vaikeaksi.

Olen pyrkinyt kaiken tämän tohinan keskellä kuitenkin tekemään jonkinlaisen liikunnallisen suorituksen päivittäin, jotta kunto nyt ei aivan romahtaisi ja monena päivänä olenkin löytänyt itseni juoksemasta lähimaastosta löytyvästä parisataametrisestä mäestä. On ollut kyllä mukavaa vaihtelua peruskympin lenkeille. Harjoittelusta on näin saanut mukavasti raskaamman tuntuisen, vaikka ajallisesti lenkit ovatkin jääneet noin 45 minuuttiin. Sujuupahan ainakin Riikan sillan ylitykset hyvin, jos muuten ei kulje.

Toukokuun loppukin alkaa uhkaavasti lähestymään ja pohjien pitäisi olla pikkuhiljaa valmiit kovaa rykäisyä varten. Enpä nyt oikein tiedä, että mitenkähän tuohonkin tietoon pitäisi suhtautua. Lähinnä se aiheuttaa huvittuneisuutta, mutta ehkä pitäisi silti vuodattaa pari kyyneltäkin jo valmiiksi, kun tietää minkälaiseen rääkkiin sitä on joutumassa. Toisaalta olen kuitenkin treenannut enemmän ja ainakin jotenkin järkevämmin kuin viime vuonna, mutta verrattaessa saman tason lönköttelijöiden harjoitusmääriin, niin niistä taasen ollaan kyllä surkuhupaisan kaukana. Tiedän onnekseni, että se on paljon myös päästä kiinni viivalle astuttaessa ja kuten Pepekin on todennut, että eihän se ole kuin kiihdyttää vauhti alussa sopivaksi ja sitten pitää sitä yllä. Ei se sen vaikeampaa ole.

Tätä kirjoittaessani vaihdoin kertaalleen vaipat, syötin sekä nukutin kahteen kertaan pikku sankarin, tyhjensin sekä täytin tiskikoneen ja tein iltapalat kahdelle neidille. Tämä kaikki mahtui yhteen tuntiin ja nyt kellokin on jo vierähtänyt ilta yhdeksän paremmalle puolelle joten ei muuta kuin lenkille. 

Pieni herrasmies päätti sitten syntyä naistenpäivänä.

paino 3825g ja pituus 53cm. On tämä melkosta!

Kiitos kaikille onnittelijoille!!!!

Välttämättömyystuote, ohjelmistovirhe ja päälukumuutos

Pe 1.3. jalkapalloaiheista potkimista Kiiston kanssa 90 min.
La 2.3. aamulenkki 50 min 11 km ja illalla 8 km sisältäen kymmenisen 200 metrin pyrähdystä   
Su 3.3. lenkki 13 km 60 min
Ma 4.3. lepo
Ti  5.3. futsalia huikeiden poikien kanssa sekä 10 km lenkki, yhteensä 120 min
Ke 6.3. futsalia Ruutupaitojen kanssa 60min                                      To 7.3. iltalenkki 11 km 60 min sekä "salibandya" 60 min

Eilen mietiskelin, että mistähän aiheesta sitä kirjoittelisi seuraavaan päivitykseen. Mieleeni ei oikein juolahtanut mitään, joten päätin lähteä lenkille. Vaihtoehtonahan olisi tietenkin ollut kertoa, mitä olen viikon aikana pukenut päälle, missä olen käynyt tai mitä olen syönyt, mutta pidän tuollaista lätinää melkoisen turhana ja veikkaanpa, ettei se ketään edes kiinnostaisi. 

Sen sijaan ihmisiä kiinnostavat bensiinikanisterit ja tuo jokaisen ihmisen välttämättömyystuote aiheuttikin eilen kotinurkilleni valtavan motin. Jotkin asuinalueet jäivät täydellisesti saarroksiin tai joutuivat ainakin käyttämään kiertoreittejä, kun ihmiselle välttämätöntä bensiinikanisterin omistamista uutuusmarketissa järjestettiin. Miten sitä onkaan tähän asti selvitty ilman, kas siinä tuhannen taalan kysymys.

Juokseminen ja urheileminen yleisemminkään eivät ole tällä viikolla tuntuneet oikein hyvälle. Syytä en tiedä, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen jaloista tuntuu katoavan voimat lähes kokonaan ja liikkumisesta tulee oudontuntuista. Jalat kyllä liikkuvat eteenpäin, mutta se ei tunnu oikein ohjatulta toiminnalta ja sisäisellä näytölläni tuntuisi vilkkuvan klassinen syntax error. Jokin on pielessä, mutta toivottavasti tämä on vain jokin hetkellinen muistutus kropalta, että ravintoa ja lepoakin tarvitaan.

Tein joka tapauksessa oikean päätöksen lenkille lähtiessäni, sillä uskon vahvasti, että tämän illan aikana perheeni pääluku on kasvanut yhdellä ja automaattinen huili siis lähestyy. Supistukset kovenevat ja tihenevät, joten H-hetki lähestyy. Huomaa tulokkaan olevan isänsä poika, kun näyttäisi osaavan ajoittaa tulemisensa viikonlopulle, Muutenhan varpajaisilta olisi voinut pudota pohja pois, mutta nyt saataneen todistaa useampia liikuttuneita mielentiloja. Jos uusi elämä (tai juoksu) eivät liikuta, niin eivät keinot siihen vielä lopu ;)

Melkoisen jännittävää aikaa tässä vietetään, vaikka jotenkin sitä luulisi, että kolmannen kohdalla olisi jo tottuneempi. Sama odottava kutina löytyy edelleen vatsanpohjalta, joten voisin vaikka lausahtaa: “hei, olen Jani ja odotan lasta.” Mielessä pyörivät monet asiat ja toivottavasti kaikki menee synnytyksessä hyvin. Poikahan sieltä on tulossa, joten siltä osin jännitys on jo karissut. Huhhuh, sanattomaksi vetää..

Jalkoja ei tässä vaiheessa enää ristitä, joten tehdäänpä niin sormille. Se on menoa!

 

Pieniä iloja ja valtavia suruja

Pe 22.2. Lenkki 8 km 35 min.
La 23.2. Jalkapallo: FC Jukola - Laihian Luja 8-0!!! 75 min.
Su 24.2. Futsal: KoMu - Segertåget 6-5 40 min.
Ma 25.2. Lenkki 16 km (13km PK1 4.35min./km + 3km PK2 4.20min./km)
Ti 26.2. Lenkki 10 km 55 min. + futsal 60 min.
Ke 27.2. Lenkki 15km 75 min.
To 28.2. Aamulenkki 8 km 40 min. ja iltakävely 7,5 km 70min.

Hieman kevyemmän viikon jälkeen tämä viikko onkin sitten ollut juoksemisen osalta parasta pitkään aikaan. Alkuviikon aikana on loskan keskellä tullut taivalleltua jo viitisenkymmentä kilometriä ja taaksepäin katsottuna tämä on melkoista eteenpäin menemistä nimenomaan maratonia silmällä pitäen. Aloitusviestissäni parisen kuukautta sitten taisin mainita, että nyt kokeillaan treenata edellisvuosista poiketen ja lailla oikeiden maratoonareiden, mutta jos asia tosiaan näin on, niin melkoisen palloilupitoista tuo treenaaminen näyttää edelleen olevan. Olisiko se sitten niin, ettei tiikeri pääse raidoistaan tai Vepsu maalinteko-ongelmistaan?

Onnekseni olen pelaillut monia kestävyyttä vaativia lajeja ja pystyn nyt hyödyntämään niitä matkalla maratonille, koska muuten tässä oltaisiin kaukana tavoiteajoista. Mitä nyt olen seuraillut “saman tason” juoksijoiden tekemisiä, niin heillä keskimääräiset viikkokilometrit tuntuvat olevan monesti yli sadan kilometrin, kun itsellä se puolisataakin viikkokilometriä tuntuu olevan melkoisen työn takana. Elikkä tämäkin koitos jatkaa vanhaa tuttua linjaa ja jälleen kerran nähdään, missä kohtaa palloilija jää oikeiden juoksijoiden jalkoihin.

Pikkuhiljaa alkaa meno helpottumaan

Maanantainen lenkki antoi kuitenkin uskoa yritykselle, sillä 4½ minuuttikilometrin vauhdissa sykkeet pysyivät 140:n tietämillä. Viime vuonna samaan aikaan mentiin kuitenkin samoilla sykkeillä lähemmäs viittä minuuttia kilometrillä, joten ehkä se tästä. Asfaltinkin paikoittainen näyttäytyminen lumen alta antoi uskoa, jotta se kevät on sieltä hiljalleen tulossa. Kyllä sitä jo niin kovaa odottaa kesää ja lämpimiä kelejä, kun saa heittää päälleen sortsit sekä t-paidan lenkille lähtiessään ja samalla unohtaa vuodenaikavaihteluun kuuluvan pimeyskylmyyden aikaisen muumioitumispukeutumisen.

Viikoittaisella tasolla harjoitteluni onkin lähes vahingossa saanut ihan hyvän rytmin, sillä harjoituspäiväkirjani on paljastanut, että kolmen raskaamman viikon jälkeen on aina tullut yksi kevyempi. Tämä osaltaan on auttanut pitämään motivaation mukana harjoittelussa ja antanut aikaa tehdä elämässä muutakin. Älkäämme siis polttako itseämme loppuun liian pitkäaikaisella kovalla treenaamisella, vaan annetaan itsellemme lupa levätä ja välillä unohtaa harjoittelut kokonaan. Näin saadaan varmasti pidemmällä aikavälillä pysyvämmät ja mahdollisesti jopa tulokset.

Valitettavasti jälleen kerran saimme muistutuksen elämän epäreiluudesta, kun hyvän ystäväni ja Riikan maratonillekin mukaan tulevan "Kukkiksen" 5-vuotias tytär nukkui pois kovan taistelun jälkeen. Oikeita sanoja ei vain tahdo löytyä tähän hetkeen, mutta yritämme parhaamme mukaan olla tukena ja toivomme voimia koko perheelle. Riikan maraton tullaan juoksemaan Tindran muistolle!

Aikasi oli lyhyt, lähes toivoton
Tuomasi ilo silti mittaamaton
Ikävä ja suru ovat valtavat, pientä enkeliä muistakaamme
Kovinta taakkaa he kantavat, ystäväperhettä tukekaamme

http://www.youtube.com/watch?v=VRsJlAJvOSM 

 

Lauletaanpas valitusvirsikirjasta seuraavaksi…

 

Viime aikojen harjoittelua...

Viikko on vierähtänyt yli puolivälin ja treenaamista on täytynyt rahtusen keventää. Viime viikolla sääri ja polvi aloittivat sangen raastavan valitusvirtensä eikä yhtäjaksoinen treenaaminen tuota uikutusta ainakaan vaientanut. Nyt olen pyrkinyt pitämään hyppysellisen taukoa treeneistä, jotta jalan kipu hellittäisi ja ulina taukoaisi. Näin on onneksi myös tapahtunut.

Tässä fyysisen kivun ja henkisen korvakauheuden pilvessä on myös hopeareunuksensa. Perheelle on riittänyt aikaa paremmin ja kaikenlaisia rasteja on saanut hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Jälleen kerran huomasinkin, että on se vain mukavaa jättää ajatukset tavoitteellisesta urheilusta välillä muille ja keskittyä itse ns. normaaliin elämään. Mikä sitten on normaalia itse kullekin, niin oma minuuttiaikataulutettu elämäni ei ainakaan sieltä helpoimmasta päästä ole. Urheilun kanssa samasta ajasta tappelevat perhe sekä työ ja nuo nyt vain yksinkertaisesti ovat merkitykseltään tärkeämpiä sekä suurempia. Kyllähän tässä perheellisenä antaa melkoisen etumatkan niille juoksijoille, joiden ei tarvitse kuin huolehtia itsensä sohvalta ylös. Näillä toki mennään ja katsotaan mihin asti rahkeet riittävät näillä panostuksilla. Onneksi juoksemisessa on se hyvä puolensa, että siinä voi tuottaa pettymyksen vain itselleen toisin kuin joukkueurheilussa. Kolikolla on molemmat puolensa ja yksi taisi äsken olla lukevinaan laimeahkoa selittelyä, mutta joku toinen saattoi puolestaan tavailla kylmäntylyä faktaa.

Joukkueurheilua onkin tiedossa tulevana viikonloppuna, jolloin olisi tiedossa ensimmäinen täyden kentän matsini FC Jukolan kanssa ja odotan sitä enemmän kuin tohkeissani. On mukava nähdä, että minkä tasoisia joukkueita vastaan sitä kesällä saa pelata. Luvassa on varmasti huikean vauhdikasta alasarjafutista tai kenties jotain aivan muuta, joten kaikki paikalle yhteispinta-alaltaan Suomen suurimpaan yleisurheilu-, palloilu- ja monitoimihalliin lauantaina klo 16.30. Halukkaat voivat toki kömpiä Botniahalliin jo paria tuntia aikaisemmin, sillä saimme hankittua esiotteluumme pari liigaseuraa; VPS:n ja Jaron.

Tällaista tällä kertaa. Tekosyitä, kipuja, tosisyitä, kutsuja.

Kävelyä, karkkia ja kuvitelmaa

Taas olemme viikon lähempänä päämäärää ja maisemaakin on vaihdettu joitain kilometrejä tuona aikana. Varmasti paljon enemmänkin saisi olla kipitettynä, mutta nämä suoritukset lähentelevät tämän perheellisen maksimia.

Viime viikolla tuli juostua eri nopeuksilla ja tämän huomasin toimivan todella hyvin. Lenkkeilystäkin tuli paljon miellyttävämpää, kun joka lenkki ei kulkenutkaan samalla puuduttavalla tahdilla. Keskiviikon 8-kilometrinen haastavassa maastossa tuntui jopa yllättävän helpolta, vaikka keskivauhti oli 4.10 min/km. Torstaina sitten kirmailin sählyn alkulämmöksi eripituisia matkoja porrastaen ja aina samassa suhteessa juosten sekä kävellen. Vetojen pituudet eivät pisimmilläänkään olleet kuin 400 metriä, mutta pitkästä aikaa teki hyvää keskittyä erityisesti juoksun tekniseen puoleen, joka normaalilla lenkillä usein jää turhan vähäiseksi.

Perjantaina oli vuorossa tavallinen PK-lenkki, jonka päälle jälkiruoaksi 4 x 200 metrin mäkivedot uusilla "melkein" juoksutrikoiksi määriteltävillä kangaspaloilla. Valitettavasti emme onnistuneet saamaan kuvia näistä housuista emmekä voi odottaa niitä otoksia tulevaisuudessakaan, sillä ne ovat, jos nyt eivät aivan säädyttömät sekä siveettömät, niin vähintäänkin hyvän maun vastaiset. Housuista kyllä jäi erittäinkin positiiviset fiilikset, mitä siis juoksemiseen tulee, mutta nyt kyllä saa unohtaa päivälenkit vähänkin taajamaa muistuttavissa asutuskeskuksissa ja keskittyä lähinnä yöllisiin lenkkeilyihin metsän siimeksessä =)

Sunnuntaina sitten köpöttelin 23½ kilometriä ja jos tämä olisi tapahtunut muutamaa tuntia myöhemmin, niin PK-lenkki olisi saattanut vaihtua maksimikestävyyslenkiksi. Tämä kaikki johtuu siitä, että juoksureitiltäni bongattiin susi ja tuo metsien tappajavaistoinen kestävyyskone voisi olla kirittäjänä omaa luokkaansa. Muuten tuo sunnuntainen tavallinen PK-vauhtinen lenkki tuntui hyvinkin helpolta noiden kovien vetojen jälkeen.

Muutamaa tuntia aikasemmin tuli juostua juurikin samassa kohdassa

Intervallityyppisesti jaksotetuilla lenkeillä saadaan juoksuun vauhtia, jota muuten ei jaksaisi pitää yhtäjaksoisesti yllä. Tällä tavalla viimeisistäkin kilometreistä lenkillä saa enemmän irti ja silti lenkkien pituuksia on mahdollista jopa pidentää. On päiviä, jolloin ns. normaali vauhtikin tuntuu raskaalle ja tällöin kannattaa ehdottomasti muuttaa eteneminen hetkiseksi pelkäksi kävelyksi, sillä tämän jälkeen matkanteko tuntuu taas mukavammalle ja kevyemmälle.

Ravintopuolelta jysähtää sellainen uutispommi, että karkkilakkoni on pitänyt. Tätä veret seisauttavaa shokkia seuraa pienimuotoinen mielikuvarakennelma. Kuvittele palloilija, jolla on (harha)kuvitelma ja unelma kovasta kestävyysharjoittelusta. Hän verhoutuu säädyttömiin juoksutrikoisiin saadakseen kiinni edessään pakenevan sydänmuotoisen suklaarasian suden samanaikaisesti uhitellessa kipittäjän kintereillä. Sellaista on Kujanjuoksu.

Muistakaa ystäviänne ja olkaa ystävällisiä toisillenne sekä itsellenne.

 

Monilajitreenaamista

Nyt ollaan ratsastettu vaihteeksi sillä paremmalla aallonpuolikkaalla ja viimeisen viikon aikana on tullut juostua noin 70 kilometriä. Tämän lisäksi olen kipitellyt erikokoisten pallojen perässä seitsemän kertaa ja liikunnallisten viikkotuntien mittari pysähtyi neljääntoista. Kuntokin alkaa hiljalleen nousemaan ja lenkeillä näkee jonkinmoisia valonpilkahduksiakin vaihteluksi normaalille mattamustalle.

Sunnuntaina juoksentelin 20 kilometriä, joista ensimmäiset 12 km PK1 (noin 4.50/km) ja loput kahdeksan PK2 (noin 4.25/km). Viime vuonna näihin aikoihin vauhdit olivat huomattavasti alhaisemmat, joten ehkäpä tästä voisi tulla jotakin. Tosin tuo tavoiteltu neljän minuutin kilometrivauhti tuntuu silti aika hirvittävän kaukaiselle, varsinkin kun sitä täytyisi pitää yllä yhtäjaksoisesti 42 km ja risat.

Eilen kävin ensiksi toteamassa Kiiston treeneissä vieraillessani, että kerrankin olen tehnyt fiksun päätöksen siinä, etten ole tehnyt pelaajasopimusta ylemmille tasoille. Nyt on taas tavallaan tullut jalkapallosta ns. mitta täyteen. Pallon perässä on mukava juosta, kunhan sitä on kohtuudella ja tämänhetkinen pari viikkokertaa tuntuisi olevan juuri nyt liikaa, jotta oma mielenkiintoni pysyisi korkealla lajia kohtaan. Joten nyt otan pienen tauon/harvennuksen jalkapallosta, vaikka uusi alasarjatouhu onkin kieltämättä varsin kiinnostavaa kaikessa uutuuden viehätyksessään ja jopa omituisuudessaan. Vitosdivarin nousijajoukkueessa on samaan aikaan hauskaa ja huikean hämmentävääkin, kun FC Jukolan alasarjakonkarit tekevät juttuja omalla tavallaan.

Eilisten jalkapallotreenien jälkeen kävin illansuussa lönköttelemässä Mikan kanssa puolisentoista tuntia (15km), jolla sain vähän palauteltua sunnuntain "raskaamman" lenkin aiheuttamia jumeja kropassa. Kahteen päivään tuli siis juostua noin 35 kilometriä ja se pisti ajattelemaan niiden kavereiden kovuutta, jotka jaksavat vetää 20 kilometrin lenkkejä päivittäin. Hattua täytyy nostaa ja samalla kenties kehottaa tutkituttamaan heidän oma hatun alapuolinen alueensa ;)

Mikan kanssa pohdittiin lenkin aikana, että on kyllä todella mahtavaa, että on ikänsä harrastanut monia eri lajeja. Nytkin huomaan, että päivästä toiseen yhtä ja samaa lajia harrastamalla mielenkiintoni ottaa kovia kolhuja yllättävänkin nopeasti. Nuorempana "täytyi" päättää, että mitä lajia sitä rupeaa harrastamaan ns. tosissaan, niin kävin silti säännöllisesti pelailemassa monia muitakin lajeja. Välillä sain toki huomata, ettei tämä ollut aina kaikkien mieleen, mutta onneksi pidin pääni. Nyt saa mukavaa vaihtelua, kun pystyy vaihtelemaan vaikka päivittäin lajista toiseen ja silti saada laadukkaita treenejä tutuissa sekä yllättävänkin tasokkaissa joukkueissa.

Nykytrendinä tuntuu olevan, että yhä nuorempien täytyisi tehdä päätöksiä lajivalinnan suhteen ja alkaa panostamaan vain yhteen lajiin. Itse olen asiasta käytännössä täysin eri mieltä. Olen saanut monista eri lajeista ennen kaikkea runsaasti hyviä ystäviä ja tämä on loppupeleissä terveyden ohella se tärkein asia, mitä eri lajit ja urheilu ylipäätään ovat minulle antaneet.

Ajatellaanpa vaikka 12-vuotiaiden jalkapallojoukkuetta, niin korkeintaan muutama kahdestakymmenestä jatkaa harrastusta aikuisiälle. Ja noista jäljelle jäävistä muutamista vain häviävän pieni murto-osa saa joskus rahaa pelaamisestaan. Itse uskon, että parhaimmillani olisin päässyt pelaamaan vaikkapa muutaman pelin Veikkausliigassa. En silti ole katunut päivääkään, että olen pelannut ja harrastanut eri lajeja puolitosissani. Ystävät, kokemukset ja laaja lajikirjo ovat varmasti antaneet enemmän kuin, mitä olisin saanut satsaamalla nuoruudesta lähtien ainoastaan yhteen lajiin. Aivan maailman huipulle tähtäävien on toki valintansa jossain vaiheessa tehtävä, mutta he ovatkin pieni murto-osa urheilevasta kokonaisuudesta ja huipuistakin löytyy lajivalintansa myöhemmin tehneitä.

Monta on enemmän kuin yksi ja monipuolisuus on hyödyllistä. Pakotettaessa lapsia valitsemaan ainoastaan yksi laji tehdään karhunpalvelus suurelle joukolle tenavia sekä yhteiskunnalle. Yhden lajin harrastajat lopettavat liikunnan kokonaan helpommin kuin monipuolisemmin liikkuvat. Lajikirjon ja -kokeilun ollessa laajempi, niin siitä voi helpommin valita sen oman tai omat lajinsa, joita voi harrastaa läpi elämän. Lajeja voi vaihtaa, mutta tärkeintä on liikkua. Vierivä kivi ei sammaloidu, vaikka ei sammalessakaan mitään vikaa ole. Leponeuvojani on aina kehunut vuolain sanoin tuuhean sammalikon tarjoamaa herkullisen levollista nautintoa ja rauhaa. Sammalikko saa kuulemma sielunkin soimaan.

Älä tyydy yhteen, sillä tarjolla on enemmänkin. Älä valitse vain yhtä, vaikka valinta onkin sinun. Anna itsestäsi laajemmalle, niin saat takaisin runsain verroin enemmän.